tiistai 27. syyskuuta 2016

Aina ei jaksa..

Viime lauantaina oltiin Tiikerin kanssa valmennuksessa. Valkut ovat yksityisvalkkuja, mutta meidän kummankin huonon kunnon vuoksi valkkuilemme vain 30min, jotta saadaan kaikki hyöty irti tehokkaasti.

Verkkailin valkkuun ennen alkua, Tiikeri oli hieman ynehtynyt, mutta teki hienosti töitä, vaikka normaalia enemmän saikin pyytää.

Sunnuntaina ja maanantaina otettiinkin sitten "levon kannalta" ja pistettiin Tiikerille kärryt ekaa kertaa perään sunnuntaina. Maanantaina posoteltiinkin ekaa kertaa keskenämme ravissa kärryt perässä.

Koska teimme nämä kärryttelyt TODELLA lyhyen kaavan mukaan, noin 10min per kerta, ajattelin, että tänään olisi virtaskaa vaikka muillekin.

Toisin kuitenkin kävi. En muista että Tiikeri olisi vielä kertaakaan ollut noin väsynyt, kun se tänään oli.

Nämä pari kolme viimeistä viikkoa on tehty niin paljon hommia, että se ilmeisesti nyt näkyy.

Huomenna Tiikeri saakin todella ansaitun vapaansa ja lauantaina uuden, että kisoissa jaksaa näyttää ensimmäistä kertaa "osaamisensa" :)

Joskus naurattaa tämä kuntopuoli... Hevonen on kuin omistajansa, ihan yhtä huonokuntoinen! :D


maanantai 26. syyskuuta 2016

kokeileminen kannattaa!

Kiireet meinaa haitata vaoaa-aikaa ja nytkin pitäisi raapustaa jotain ihan muuta kuin blogia!

Viime aikoina täällä päin on ollut paljon niitä joka syksyisiä pikkuperkeleitä eli banaanikärpäsiä. Eivät sikäli liity aiheeseen, mutta luulen, että jonkinlainen kärpänen mua on nyt päässyt purasemaan.

Nyt on nimittäin menty kaikki niin kovaa ja korkealta, että välillä sitä erehtyy luulemaan, että on ehkä saattanut onnistuakin jossain ja ehkä oppinut jossain määrin ratsastamaankin!?

Tämän luulon kanssa toki ensi viikonloppuna tullaan yhtä kovaa alas, kun ylöskin mentiin, ehkä vähän nopeampaakin tuo alastulo saattaa taoahtua, mutta fiilistellään nyt siihen asti!

Viime aikoina Tiikeristä on paljastunut varsinainen hiomaton timantti nimittäin!

Ollaan kovasti treenailtu ensimmäisiin koulukisoihin ja siinä sivussa kaikkea siihen liittymätöntäkin, kuten ajohommia.

Tänään viimeksi treenattiin koulukisoihin kärryiltä käsin. Ei nyt oikeasti, mutta onhan se kivaa vaihtelua? :D äkkiäkös se kouluratakin on kuin lasten leikkiä jos se hiisataan kotona kärryt perässä pari kertaa?

Ei mutta asiaan!

Parin kolmen viikon aikana olen tehnyt Tiikerin kanssa oikeasti hommia. Se ei tarkoita, että vain hevonen on joutunut koville, vaan myös oma osaaminen on ollut suurennuslasin alla, enkä enää ole päästänyt itseäni niin helpolla.

Hienoa on huomata, kuinka kova työ ja näyttävä mieli on tuottanut tulosta! Ei pelkästään selästä käsin, vaan ihan joka suhteessa.

Viime aikoina on tuntunut, että nyt ollaan siinä pisteessä, että mikä vain on mahdollista! Vain mielikuvitus on rajana, ja ehkä itsekin täytyy pysyä Tässä moodissa, että viitsii oikeasti treenata, eikä vain läsähtää itsekseen sinne kentälle "mä vähän vaan höntsään" moodiin.

2KiireetKiireetnystä hommien jälkeen, kuva Veera Schütt

lauantai 10. syyskuuta 2016

Kun treenaus kannattaa

Olen nyt etenkin viimeisen viikon leikkinyt tosissani ratsastajaa ja yrittänyt tehdä jopa töitä Tiikerin kanssa.

Minua ehkä alkoi ärsyttämään se, ettei sinne vain voi istua selkään ja hevonen kulkee ajatuksen voimalla, koska loppu aikoina Jellen kanssa se tuntui pitkälti siltä, että ei tarvinnut kun mennä selkään, höntsätä ja thats it, hevonen kulki kivasti!

Epätoivokin jo iski treenatessa, mutta tänään valkussa tuntui välillä, että niistä treeneistä on ollut jopa apua, koska Tiikeri kulki hetkittäin jopa kivasti.

Mikä hieno fiilis, kun hevonen onkin välillä jopa ihan OK! Ja ei, se ei vieläkään ole hyvä, mutta parempi, joka taas tarkoittaa että Me ymmärrämme taas hieman paremmin toisiamme ja olemme oppineet jotain yhdessä!

Tästä on hyvä jatkaa ja mitä enemmän luotamme toisiimme ja paremmin ymmärrämme toisiamme, sitä paremmin toimimme yhdessä ja olemme yhtä!

Joskus siis itsekseenkin kannattaa yrittää, muistella ohjeita mitä on aiemmin saanut ja keskittyä niihin asioihin, jotka ovat olleet vaikeita.

Olen vain harrastelija, mutta haluan minäkin osata ratsastaa edes perushyvin, jotta hevonen pysyy kunnossa, saa lihaksia eikä kipeydy siitä, että se ratsastetaan päivästä toiseen ihan väärin.

Treenaus siis kannattaa, siitä saattaa tulla joskus ihan hyväkin mieli, vaikka kymmenen kertaa ennen sitä olisikin pettynyt!

perjantai 9. syyskuuta 2016

Hyvä pohja, huono pohja vai tekosyy?

Monesti ratsupuolella puhutaan pohjista. Jossain on huono, jossain kova, jossain liian pohjeä, jossain liukas, jossain saattaa jopa olla ihan OK ja jossain ei ole pohjaa ollenkaan, koska sinne ei voi T-O-D-E-L-L-A-K-A-A-N päästää hevosta edes kävelemään, koska vähintäänkin jännevamma on taattu.

Onko pohjan laatu kiinni pohjasta, ratsastajasta vai hevosesta? Vai jostain ihan muusta?

Täytyy sanoa, että minä en monesti ole oikeasti huonoilla pohjilla mennyt.
Toki pohja voi olla huono silloin, kun sataa paljon ja se on liukas ja etenkin kun tuleekin pakkaset ja kenttä jäätyy peilijääksi tai ihan muhkuraiseksi. Tai jos se on kun rantahiekkaa, joka upottaa ja hevonen joka ei ole koskaan tarvinnut suojia, tarviikin ykskaks suojat. Joten myönnän, olen joskus itsekin ollut sitä mieltä, että pohja on huono, mutta ne ovat yleensä näitä hetkellisiä pohjia, joille ei mahda mitään.

Jaksan siis ihmetellä vuodesta toiseen sitä, kun jollain määrätyllä tallilla on jonkun mielestä "ihan paska pohja". Usein nämä välittäjät ovat parempia ratsastajia, niillä kalliilla hevosilla tai sitten niitä "parempia" ratsastajia.

Tai sitten on niitä vammoja hevosella ja varotaan sitä, vähän tuota, ja oikeastaan vähän kaikkea ja varmuuden vuoksi etsitään se omasta mielestä paras pohjoinen maneesitalli ja ratsastetaan maneesissa kesät talvet, koska kullanmussukan jalat ei kestä muuta.
Joskus käydään kääntymässä kisoissa, mutta jos hevonen menee huonosti, oli pohja huono tai sitten ei oteta hevosta edes kopista pois ja mennään takaisin kotiin, koska pohja oli niin paska!

Minulla oli kallis, jalkavammainen hevonen, se ei tosin osannut mitään, mutta kallis se oli silti. Ja vaikkei siitä koskaan enää pitänyt tulla edes harrastekäyttöön hevosta jalkavammojensa vuoksi, sain sen kuntoon, ratsastin sillä hiekkateillä, iso kivisillä teillä, erilaisilla kentän- ja maneesinpohjilla, erilaisissa maastoissa ylipäätään.

Ei tullut vanhoista vammoista ongelmia eikä tullut uusia vammoja, vaikka treenasin  lyhyttä matkaratsastus matkaa (20-30km) välillä jopa kivikovilla teillä. Jopa asfaltilla ravailin, kun starttasin erään matkaratsastusreissuni.

Onko siis kaikki huonot pohjat oikeasti huonoja vai valittavatko ihmiset vain liian usein aivan turhasta?

Ne pohjat, joita olen Henk.koht. testannut, ovat minusta kaikki olleet turhan kovia siinä vaiheessa kun hevosen selästä tulee alas jotenkin muuten kuin jalat edellä...

maanantai 5. syyskuuta 2016

Iloa arjen keskellä

Ilo voi joskus tulla pienestäkin ja se voi tuntua todella suureltakin, jos se vain tulee oikeaan aikaan.

Viime viikot ovat olleet raskaita henkisesti ja fyysisesti eikä loppua vielä näy. Tallireissut ovatkin antaneet kipinöitä jaksamiselle, vaikkei kaikki olisi mennytkään aina niin putkeen.

Jo pelkästään Tiikerin näkeminen on ilahduttanut ja niinä päivinä kun se on hirnunut tarhassa nähdessään minut, on se saanut hymyn korviin "ihanaa, joku välittää minusta ja siitä on ilo nähdä minut!". Enkä usko sen johtuvan pelkästään nameistakaan.

Teen Tiikerin kanssa säännöllisesti töitä maastakäsin ja muutamana viime kertana se on tuottanut paljon iloa, onnistumisen tunteita sekä jotain mitä en voi edes selittää.

On vain hienoa tuntea se tunne, kun tiedät että sinulla on edes jonkinlainen yhteys hevoseen, se tykkää edes jotain tehdä kanssasi ja vaikkei ratsastus olekaan vielä kaunista, hevonen ainakin seuraa sinua ja toimii edes maastakäsin aika näppärästi.

Minulle tullessaan Tiikeri oli hyvin hämmentynyt kun maastakäsin pyysin sitä ravaamaan vierelläni. Ei sitten millään meinannut ravata ja ilmeestä olisi voinut luulla, että yritän myrkyttää hevoseni. Se oli hyvin epäluuloinen asiaan.

Viime viikolla ravailu vierellä alkoi toiseen suuntaan edistymään jo aika kivasti, ettei hevosta tarvinnut " vetää" mukaan. Tänään sitten harjoiteltiin toiseen suuntaan.. Alku oli hankalaa, mutta onnistui jollain tavalla.

Lopulta laskin narun Tiikerin kaulalle ja menimme ynpäri kenttää, hevonen välillä vierellä ja välillä minun takanani seuraten. Teimme sitä mitä aina: käyntiä, pysähdyksiä, perustuksia ja myös ravasimme.

Se tunne, kun hevonen juoksee perässäsi ynpäri kenttää, vaikka teet ympyröitä, käännöksiä ja ennen kaikkea, kun juoksusta pysähdyt kuin seinään, myös hevonen pysähtyy.
Se tunne on jotain niin hienoa!

Tyttäremme 3,5v seurasi reenejämme kentän reunalta, kunnes totesi "äiti, minäkin haluan taluttaa!"

Annoin tuon hurjan Orin lapselleni, joka kävellen käänteli sitä kentällä eri suuntiin ja pysähteli, hevonen tuli perässä kiltisti, tehden mitä tyttö pyysi. En voisi ylpeämpi ollakaan!! Ja kyllä, olen ylpeä hevosesta JA lapsesta <3

On ilo nähdä, että tyttö on päästänyt sydämeensä Jellen lisäksi nyt myös Tiikerin, vaikka Jelleä Me kumpikin kovasti edelleen ikävöimmekin <3

perjantai 2. syyskuuta 2016

Kun "on pakko"

Tiikeri 2.9.2016
Flunssa vaivaa ja on veto pois. Olenkin yrittänyt levätä ja syödä kaiken mahdollisen dropin mitä olen keksinyt,  että paranisin, koska nyt vain ei ole varaa sairastaa ennen lokakuun puolta väliä!
Flunssa ei ole normaali flunssa, eikä se ole iskenyt kunnolla, mutta kaikki veto on pois, yöllä ei nukuta sitäkään vähää mitä normaalisti, happi ei kulje ja kävely pari metriä sinne tai tonne on jo urheilusuoritus.

Olen siitä syystä tehnyt Tiikerin kanssa kevyesti maastakäsin, vaikka tiistaina sekin oli kuin maratonin juoksu: Olin aivan puhki ja vaatteet hiestä märät kun olin irtohypyttänyt sekä vähän juoksutellut.
Kaksi päivää maltoin pysyä pois selästä ja keskiviikkona "oli pakko" ratsastaa, olisihan minulla sunnuntaina valmennuskin, ja ollaan sen verran lahjattomia (minä ainakin), että ois pakko vähän "reenaillakin".

Niimpä keskiviikkona pistin hurjalle orhille ekaa kertaa kuolaimettomat, tarkoituksena vähän höntsäillä oman jaksamisen mukaan.
Tiikerille kuolaimettomuus ei ollut ongelma, mutta se pisti mut taas todellakin töihin laukassa ja koska periksi ei voi antaa, kun hevonen yrittää luistaa laukasta karkaamalla ympyrältä, "oli pakko" taistella loppuun asti.

Niimpä höntsäily ei ollutkaan ihan höntsäilyä, ainakaan tähän kuntoon.
Kun nousin hevosen selästä, ymmärsin että oli virhe ratsastaa... Tuntui kun menettäisin tajuntani, mutta selvisin talliin ja tallilta poiskin.

Ensimmäistä kertaa myönsin tehneeni virheen mennessäsi ratsastamaan, koska "oli pakko". Tosiasiassahan ei ole mikään pakko.

Tiikeri on täysihoidossa, se ei sekoa vapaista vaan se TARVITSEE vapaita viikossa 1-2 päivää. Mikään pakko ei siis olisi ollut mennä. Mutkun " oli pakko" kun sunnuntaina on se valkkukin. Joo, ei silti edelleenkään ollut pakko.

Otin opikseni ja pidin eilisen vapaata ja lepäsin. Olo on parempi, muttei edelleenkään hyvä.
Tänään menin taas ratsastamaan koska "oli pakko". Ei, ei edelleenkään ollut pakko, mutkun se valkkukin niin " oli pakko"...

Valkkuun taas pitäisi kävellä sinne ja pois, ei ole pitkä matka, mutta kävellen yhteen suuntaan noin 40min, jos ravaa tai laukkaa, pääsee toki nopeammin.
Mutta tiedän, että hevosen kunto riittää juuri ja juuri tunnin valkkuun, niin mietin mistä se löytää energian vielä matkoihin. (Oma koppi olisi tosi kiva juttu ja se jos jokin olisi PAKKO!)
Tai oikeastaan ongelma tällä hetkellä taitaa olla se, mistä minä löydän energian valkkuun JA matkoihin!?
nuhanenä ja hömpänpömppä reenailujen jälkeen:
kaverikuva! 2.9.2016

Ihan pakko ei kai olisi, mutta olen aina ollut huono pyytämään apua tai etenkään ottamaan sitä vastaan. Nyt mietinkin, olisiko sekin taito jo vihdoin opittava. Olisiko se "pakko"?

Niin kuin sekin olisi kai opittava, ettei hevosen omistajana ole aina kaikkea "pakko". Jos hevonen voi hyvin, se on hyvässä hoidossa eikä esimerkiksi aina tarvitsisi sitä " viikon reeniohjelmaa", ei ole pakko mennä tallille tai yhtään mitään muutakaan...

PS. Tänään kun "oli pakko" mennä ratsastamaan, tunsin itseni loppuraveissa jopa onnistuneen siinä mitä tein: hevonen tuntui hyvältä, liikkui kauniisti kuten pyysin. Onhan se hienoa onnistua joskus edes muutaman sekunnin ajaksi, se auttaa taas jatkossa yrittämään kun luulee joskus kehittyvänsä asioissa (vaikkei niin tapahtuisikaan!) ;)