Back to saddle, tavoitteet uusiksi

Aikaa on vierähtänyt ja motivaatio on hieman eksynyt, minne lie?

Tiikerillä on takana noin puolen vuoden sairasloma ja kuntoutus. Vielä on pitkä matka diihen missä oltiin ja motivaatiota kovasti etsitään.

Vuosi on ollut rankka, eikä sen ison voimavaran eli Tiikerin loukkaantuminen yhtään ole helpottanut. Tiikerillä siis leikattiin jalka.

Selästä käsin en juurikaan ole kuntouttanut aiemmin, mutta kaksi viikkoa sitten otin itseäni hieman niskasta kiinni.

Kaikesta huolimatta olemme silti ehtineet paljon, vaikkemme kaikkea sitä mitä tavoitteeksi tälle vuodelle asetin. Paras treeniaika maneesittomalla tallilla meni ohi niin että vilahti ja valmentajallakin loppuu tallinpito, joten valmennuskuviot ovat auki juuri kun hevonen alkaisi olemaan siinä kunnossa että valmennuksissa voisi taas käydä.

Mutta kuten sanottua, paljon emme ole tehneet, mutta paljon olemme yrittäneet;
Kun Tiikerillä oli takana jo jonkinverran kuntoutusta ja laukannostojakin sai tehdä, tenpaisimme kisoihin yhden raviluokan. Se meni kohtuullisesti, ottaen huomioon että usean kuukauden jälkeen olin Tiikerin selässä kisapaikalla vasta kolmatta kertaa. Meno saattoi olla hieman villiä ja ajatus "tämä ei jaksa, tämä on laiska, joten ehdin keskittymään hyviin teihin" oli täysin väärä. Koko rata meni mukana roikkuessa ja yrityksistä rauhoitella hevosta. Olimme kuitenkin ensimmäinen ei sijoittunut.

Lokakuussa tempaisimme C ja B radan kisoissa. Siihen mennessä olin ollut jotain 12krt yhteensä selässä. Olosuhteisiin nähden teimme loistavat radat, harmiksemme Ceessä tuli liukastuminen laukassa, joka verotti pisteitä. Kaikesta huolimatta olimme viidensiä kummassakin luokassa.

Seuraaviin kisoihin oli 4vkoa ja nousin edellisten kisojen jälkeen selkään vasta 3vkon jälkeen. Tiedossa oli seuran mestaruuskisat. Suuria emme odottaneet, enhän ollut ratsastanutkaan edellisten kisojen jälkeen kuin 3 kertaa..
Positiivisesti kuitenkin yllätyimme kun suuntasimme kaiken energiamme yhteen rataan ja voitimme luokan ja samalla seuran harrastemestaruuden.

Ehkä suurin ja kerta elämässä kokemus hevosrintamalla! En olisi voinut olla hevosestani yhtään enempää ylpeämpi! ..vaikka matkaa edelleen on paljon siihen liikkumiseen, mitä ennen sairaslomaa.

Tällä hetkellä vaikeroin esteiden kanssa. Ennen sairaslomaa ehdimme tavallaan päästä tavoitteeseen hypätä kisoissa 50cm ratana. Tämä tavallaan, koska ne olivat vain harjoitukset.

Puolen vuoden hyppytauon jälkeen hevosesta löytyy se epävarmuus, jonka juuri keväällä olin saanut kitkettyä pois. Iso harmitus, koska aloitamme taas alusta, tässäkin.

En siis tänä vuonna pääse täysin tavoitteeseeni startata 50cm kisoissa, ellen myönny ja laske harjoituskisoja kisoiksi.

Huomenna olisi ollut mahdollisuuteni, mutta jo muutaman päivän olen ymmärtänyt, etten pysty starttaamaan kahta rataa kisoissa, koska kummankaan kunto ei vielä riitä siihen. Pohjalle siis tarvittaisiin onnistunut ristikkoluokka, jottei epävarmuuden vuoksi "isommissa" mentäisi takapakkia.

Joudun siis tyytymään ristikkoluokkaan ja asettamaan ensi vuodelle uudet tavoitteet.

Back to business.. tai ehkei sittenkään?

Viime kirjoituksesta on taas vierähtänyt hetki. Nyt on täytynyt istahtaa hetkeksi ja miettiä. Tai oikeastaan levätä.

Sairaslomaa ja kuntoutusta on takana jo paltiarallaa 18 viikkoa tai ainakin jotain sinne päin.

Hevosta on kuntoutettu ahkerasti, mutta selkään nouseminen on ollut vaikeaa. Miksikö? En enää ole aivan varma. Yksi syy on, että olen väsynyt, todella väsynyt. Se taas vaikuttaa motivaatioon. Motivaatiota taas olisi kisata, mutta jaksamista ei.

Olen myös huomannut, että selkäön nousiessani pelkään tuntevani, että hevonen on huono. Okei, viikkojen sairasloman jälkeen on normaalia, että hevonen on aivan totaalijunissa eikö jumit nyt hetkessä, hieromisista huolinatta, avaudu.

Noh, onhan jotain jo tapahtunutkin.. pari viikkoa sitten repäistiin harjoituskisoissa raviluokka. Osallistujia oli yllättävän paljon ja vuoroaan sai odotellakin kiitettävän kauan. Olimme niinkin hyvin valmistautuneet, että istuin kisoissa hevoseni selässä kuudetta kertaa leikkauksen jälkeen. Viimeisen 18vkon aikana olen käynyt selässä nyt vain ehkä 12krt?

Hevonen on energinen ja sen vuoksi oli kaikkea muuta kun fiksu ja rauhallinen itsensä. Keskityin lähinnä siihen, että saisin sen rauhoittumaan :D
Ylsimme se sentäs ensimmäisiksi ei sijoittuneiksi.

Parin viikon päästä olisi kisat, jonne olen jo viikkoja suunnitellut meneväni. Enää en vain ole varma jaksanko. Haluan, mutten jaksa.

Kun kyse on rahasta

Hyvinkin usein törmää siihen ennakkoluuloon, että hevosharrastus on vain rikkaiden laji.
Se ei pidä paikkaansa, myös meillä matalapalkkaisilla on mahdollista omistaa hevonen, mutta toki sen eteen saa tehdäkin jo jotain, eikä vain riitä että maksaa tililtä sitä, tätä ja hieman tuota.

Mutta tarkemmin kun miettii, kyllähän hevosten kanssa moni asia on kiinni rahasta.

Kun aloitin ratsastuksen lapsena, ratsastin kerran viikkoon. Hieman isompana kun intoa riitti ja olisin tahtonut edistyä, isäni taisi tehdä hieman enemmän töitä ja välillä viikonloppuvuoroja, jotta saatiin toinen ratsastustunti viikkoon.

Eli jos sinulla on rahaa, sinulla on mahdollista osallistua useammin tunneille ja valmennuksiin. Mitä useammin käyt tunneilla, sitä enemmän sinulla on mahdollista edistyä.

Tämä on oikeasti totta, että ilman valvovan silmän alla käyntiä puksutat paikoillasi. Niin minäkin tein hetki sitten monta vuotta...

Mitä enemmän sinulla on rahaa, sitä paremman ja osaavamman hevosen saat. Ja mitä enemmän sinulla on rahaa, sitä useammin voit käydä valmennuksissa ja sinulla on mahdollista edistyä, oman osaamisesi ja lahjojesi rajoissa tietenkin.
Mutta jos ei ole rahaa, ei voi edistyä.

Ostin Tiikerin, ja aikoinaan Jellen, koska halusin saavuttaa unelmani. Halusin alkaa kilpailemaan ja valmentautumaan (seuratasolla). Jellen kanssa unelmat kariutuivat, ratsastukselliset virheet lisääntyivät tunneillä käynättömyyden vuoksi.
Uusi mahdollisuus avautui Tiikerin kanssa. Hieman kivinen on ollut tie, mutta vielä.täältä nousemme!

..silti joudun toteamaan, että vaikka taas eräs mahdollisuus voisi aueta edessäni unelmieni saavuttamiseksi, joudun miettimään tilaisuuteni. Raha ratkaisee.

Harkitsen vakavasti keppihevosiin siirtymistä. Esteratakin on valmiina eteisessämme!

Hyvä, huono vai tosi huono?

Hyvä ratsastaja, huono ratsastaja, perusratsastaja, kokenut ratsastaja..

 Jostain syystä viime aikoina minulla on ollut hyvinkin paljon aikaa miettiä asioita, mutta ennen kaikkea lukea facebookin hepparyhmiä.

Olen pistänyt merkille, että jokaiselle meistä hyvä ja kokenut ratsastaja merkitsee eri asioita. minulle kokenut on paljon vähemmän kuin jollekin toiselle. Jollekin hyvä ratsastaja tarkoittaa sellaista, joka tunnetaa maailmalla, minusta taas nimi ei kerro kaikkea, koska se tuntematon voi olla osaavampi ja kokeneempi kun se, joka tunnetaan.

Nimi ei tee kestä hyvää, vaan taito.

Mikä taas kertoo, että joku osaa? Onko se kisasuoritus vai estekorkeus mitä on hypännyt? Sillä minäkin olen hypännyt huikean 90cm okserin, enkä silti osaa mitään. Ei sillä, että 90cm olisi vielä edes paljon.

..niin ja jos on nimekäs ratsastaja, tarkoittaako se automaattisesti hyvää valmentajaa? Minusta ei ja joskus ehkä hieman saatan hörähtää ilmoitukselle, jossa esimerkiksi kilparatsastaja x käy pitämässä valmennuksen. Hinta pompsahtaa yli 100€ jo pelkästään nimen vuoksi, vaikkei valmennuksen tasosta olisi mitään tietoa.

Vaikka itse olen kaikkien hevosteni kanssa lähtenyt ruohonjuuri tasolta ja saanut niistä ratsastettua ihan perus kivoja hevosia eli osaan ratsastaa (= pysyn selässä ja osaan kertoa hevoselle suunnan ja edes suurinpiirtein askellajin), en osaa opastaa ketään edes perusasioissa. Olisin siis aivan surkea opettaja!

Osaaminen ei siis kerro myöskään sitä, että osaisi opettaa.

Minun jos kenen pitäisi muistaa tämä, etenkin kisoissa:
Moni asia vaikuttaa tasoon. Jos minulla on osaamaton hevonen, en voi olettaa voittavani kisoissa. Jos hevonen taas osaa, en voi taaskaan olettaa voittavani, jos en itse osaa.

Minulla voi olla taitoa yhden hevosen kanssa, muttei toisen. Kun taas joku toinen pärjää paremmin sen jonkun toisen hevosen kanssa.

Ratsastus on laji, jossa pitäisi kilpailla ja valmentua itseään vastaan ja itseään varten. Jos kehittyy paremmaksi, voi siitä aina olla ylpeä.

Jos et ole itsestäsi ylpeä, et voi olettaa, että kukaan muukaan olisi. Etenkään hevospiireissä. Tee kaikki itseäsi varten, älä muita!

Pohjatyö, paras työ

Koska minulla on ollut olevinaan liikaa aikaa viimeisen viikon aikana, eli surffailla puhelimella netissä pitkien työpäivien jälkeen, olen lukenut paljon hevoskeskusteluita laidasta laitaan.

Olen pyöritellyt tätä tekstiä suuntaan jos toiseenkin, muokaten ja pyyhkien pois, tallentaen luonnokseksi aina uudelleen ja uudelleen, koska alunperin ajattelin vajota masennuksen partaalle ja pitää blogista hieman lomaa, niinkun hevosista ylipäätään, mutta lukiessani juttuja ja vastaillessani kysymyksiin, kuten mihin ratsastuksen kuppikuntaan kuulun, ajattelin, että olisi hyvä muistuttaa tärkeästä asiasta, hyvästä pohjatyöstä.

lihava, lihakseton, mutta kiltti saikkulainen!

Mitä se on? Mitä on hyvä pohjatyö?

Kukin voi määritellä sen kuten haluaa, mutta minusta kaikki lähtee liikkeelle ihan arkisista asioista, siitä miten hevonen käyttäytyy maastakäsin, miten sen kanssa toimit, kunnioittaako se sinua ja luottaako se sinuun?

Hyvä pohjatyö lähtee jo siitä, miten hevonen kulkee taluttaessa tarhasta talliin tai toisinpäin. Tai siitä, rynniikö se sinut tahallaan karsinan seinään.

Minä myönnän epäonnistuneeni ainakin siinä, että hevoseni tasan tietää missä taskussa minulla on herkut ja omin lupineen meinaan myös taskulla käydä, en minäkään siis täydellinen ole ;)

En siis ole hevosten kanssa ihmeellinen, olen vain tavallinen puskatäti, joka harrastelee, mutta yritän käyttää maalaisjärkeä tässä touhussa.

..joskus se riistäytyy käsistä ja esimerkiksi lisämömmöjä on ilmestynyt ruokintaan heti kun hevoselle on joku vaiva tai ongelma ilmennyt.. Mutta se siitä tällä erää!

Olen kuullut ihailua joiltain siitä, kuinka Tiikeri toimii kanssani näinkin vähän tuntemisen jälkeen. Mutta meillä on selvät sävelet ja toimimme rakkaudella ja rajoilla.

Tiikeri on kiltti, mutta sen verran älykäs, että väittäisin siitäkin kuoriutuvan pedon, jos se saisi siihen mahdollisuuden.

Tärkeää hevosten kanssa on siis pohjatyö, joka tehdään kunnolla.

Kun maastakäsittelyssä sujuu, se jo tarkoittaa, että johtajuus, luottamus ja yhteistyö ovat kunnossa.

Seuraavana päästään hieman siihen "kuppikunta" keskusteluun, koska sanoisin, että moni pistäisi minut siihen kouluratsastaja kastiin, koska siinä eniten kisaamme ja sitä.treenaamme.

Itse en kuitenkaan laittaisi itseäni mihinkään kuppikuntaan, koska teen hevosen ehdoilla ja kaikkea mikä tuntuu mukavalta.

Opetin Tiikerin ajolle, olen aloittanut esteharjoitukset, maastoilemme, teemme maastakäsin, vien Tiikeriä erilaisiin tapahtumiin ja tilanteisiin. Kaikki tämä kokemuksen vuoksi.

Mutta jos en koe olevani kouluratsastaja, miksi treenaan koulua?

Siihen on yksinkertainen vastaus:
kouluratsastus on kaiken perusta, jos se ei suju, ei voi edetä.

Muistan nuorempana, kun vielä hyppäsin paljon esteitä (ei uskoisi!), kun en olisi muuta tehnytkään ja opettaja palautti maanpinnalle: "jos et osaa kouluratsastusta, et voi esimerkiksi hypätä".

Tuo pitää paikkaansa, koska kouluratsastus on kaiken perusta ja ne perusasiat:
Siirtymiset, pysähtymiset, tempo, suunta...

Jos et osaa kouluratsastusta, et osaa ratsastaa. Jos et osaa ratsastaa, et voi tehdä hevosen selässä mitään (tai ainakaan mitään ihmeellistä).

Tavoitteiden nollaus

Harrastuksessa ja elämässä yleensä on hyvä olla tavoitteita ja unelmia. Vielä hetki sitten minulla oli niitä monta, mutta nyt on aika, jolloin unelmat tulee jäädyttää ja tavoitteet nollata.

Moni meitä seurannyt sanoisi, että tekee hyvää vain olla ja nollata, mutta itse en ole samaa mieltä.

Meiltä on mennyt jo 10 viikkoa sivu suun ja parhaana mahdollisena treenikautena.
Minulla on ollut hevonen reilun vuoden, jonka kanssa minun piti tavoitella unelmia, mutta olen päässyt treenaamaan siitä reilusta vuodesta noin 5kk, eikä lähitulevaisuudessa näytä yhtään paremmalta, koska Tiikeriltä leikataan etujalka maanantaina.

lainaratsu 2.8.2017 kuva Veera Schütt

Hevonen ei ole vain harrastus, se on unelma, elämäntapa ja asia, jonka avulla olen pitänyt itseni pystyssä arjen huolien ja murheiden kanssa.

Kun tukipilari kaatuu, kaatuu myös moni muu asia.

Minulle on moni todennut, että sellaista se on näiden hevosten kanssa ja en ole suinkaan ainut, jolla tuuria ei ole näiden kanssa. Se on totta, en varmasti ole ainut, mutta jos hevonen olisi ainut murheeni, ei se ottaisikaan näin koville. Juurihan minä jouduin luovuttamaan yhden hevosen kohdalla, 5 vuoden hoidon ja kuntoutuksen (tai oikeastaan kuntoutuksien) jälkeen.

Tämä ei suinkaan ole vierasta, mutta ehkä se tässä pänniikin?

Toivon vihdoin oppivani paremmaksi ratsastajaksi, koska minäkin haluaisin olla hyvä. Ilman ratsastamista oppiminen  on mahdotonta.

Hevosia varnasti olisi, mutta muiden hevosilla ei niin vaan ratsastella oman aikataulun mukaan ja koska en ole osaava, ei kukaan edes hyötyisi "avustani", päinvastoin.

lainaratsu 2.8.2017 Veera Schütt

Tulevat Pinsiön puskaratsastajien, Ylöjärven ja Ylöjärven ratsastajien koulumestaruuskisat jäävät meiltä tänä(kin) vuonna välistä.
Viime vuonna oltiin Ylöjärven koulumestaruuksissa, mut sekin homma kosahti kintuille, kun ei oltu päästy treenaamaan selän märkäpaiseiden vuoksi.. ja olihan ne ekat kisat ylipäätään. Tänä vuonna piti olla treeniä takana ja paremmat mahdollisuudet saada ainakin onnistumisia, vaikkei sijoituksia olisikaan tullut.

Mikäli kuntoutus sujuu, saan hevoseni juuri talveksi ehkä kuntoon, mutta mikäli talvi on samanlainen kuin edellinen, voin vain haaveilla treenamisesta joskus ensi kesänä.

Näinä päivinä mietin, että miksi minä koskaan olen ostanut hevosen? Enkö voisi harrastaa jotain jossa olen hyvä?

..niin, uskokaa tai älkää, minäkin olen joskus ollut hyvä jossain.. en vain tykännyt siitä missä olin hyvä. Nyt kun tykkään harrastuksestani, en ole siinä hyvä. Kuinka älytöntä!

arvata saattaa, ettei näistä mikään liity ratsastukseen tai edes hevosiin?

Tavoitteita ja takapakkeja

Tämän kesän piti olla treenaamisen aikaa, koska huono talvi sekä syksyn epäonni rajoitti edistymistä enemmän kuin paljon.

Minulla oli tarkoitus päästä kesän aikana treenaamaan esteitäkin sen verran, että olisimme päässeet starttaamaan 50-60cm luokan, mutta missasimme nyt kummatkin kisat, jossa tämä olisi ollut mahdollista ristikkoluokan jälkeen.

Tämä nyt taisi siis jäädä toistaiseksi, vaikka hienostihan me kisaharjoituksissa ennen sairaslomaa pääsimme yhden 50cm radan vain yhdellä pudotuksella.

Mikään ei ole edennyt suunnitelmien mukaan, olen epäillyt jo omaa mielenterveyttänikin, kun koko ajan tulee jotain uutta.

Yhtenä päivänä hevonen näyttää jo siltä, että se on valmis teuraaksi ja toisena saattaa tulla valopilkku tunnelin päähän, kunnes taas tulee huono päivä ja lähden tallilta itkien.

Olen yrittänyt unohtaa nyt tavoitteet, koska käyntihommat ovat alkaneet venymään jo 9 viikkoon ja ori muistuttaa lähinnä tiinettä tammaa ja huonon onnen kierre vain jatkuu.

Odotan innolla, että Tiikeri olisi taas treenikunnossa, kun taas toisaalta se jo hieman masentaa, koska joudumme aloittamaan TAAS alusta.

Olen monesti viime aikoina todennut, että on epäreilua, kun vuoden aikana olen päässyt tekemään hevosen kanssa vain noin 5kk, siis oikeasti etenemään.

Ja aina kun edistymme, onni kääntyy ja kohta aloitamme kaiken taas alusta.

Eli melkoinen työmaa taas on edessä, ihan kaiken suhteen kun selkään taas pääsee. Nythän liikutus on hoidettu lähinnä kärryiltä ja käyntiä.

Oma motivaatio on kadoksissa, hevoselta väkisinkin häviää lihaksia ja maha kasvaa, huonosta kunnosta nyt puhumattakaan. Oma ratsastustaito (se vähäinen) on myöskin kadonnut jonnekin, kun ratsastamaan ei ole päässyt.

Ratsastettavia varmasti olisi muitakin kuin Tiikeri, mutta koska hevonen on jokatapauksessa hoidettava, ei jää aikaa muille.

Vuosi täynnä ja epäonni jatkuu

Niin, maanantaina yhteistä taivalta Tiikerin kanssa tuli vuosi täyteen. Vuosipäivä ei ollut mitenkään onnellinen, koska se sisälsi ontuvan hevosen jalkojen kylmäystä ja hoitoa, edelleen.

Kun vuoden aikana on päässyt ratsastamaan hevosellaan  noin 5kk, ei mitenkään mieltä ylennä, kun takana on ainakin 6vkoa sairaslomaa epäonnen vuoksi. Ties kuinka monta vielä edessä?

Ensin turvotteli vtj lihas "pyllyssä", jonka takia lopulta vein klinikalle. Klinikalla hevonen ontui ja sattumalöydöksenä piikitettiin nuljuluu, koska siinä näkyi muutosta. Ontuman aiheuttaja oli kuitenkin ilmeisimmin kaviopaise, jota ei varsinaisesti löytynyt, mutta joka hauteista kyllä haisi.

Muutama päivä ehti kaikki olemaan hyvin, kontrolliaika alkoi lähenemään. 2pvää ennen kontrollia Tiikeri alkoi oireilla vej ja klinikalla se ontui kumpaakin etujalkaa. Jänteet kuitenkin kunnossa, eikä taivuttaessa reagoinut. Etenkin vej turvotteli hieman.

Noh, haudoin sitten etujalatkin ja kengittäjä kävi laittamassa etuset uudelleen, koska varpaat olivat hieman pitkät.

Pari pvää taas meni ja hevonen tuntui olevan kunnossa, kunnes teloi tarhassa vej.

Haava kohta turposi pariksi päiväksi ja se ei millään meinannut mennä umpeen.

Lopulta haava kohta laski, mutta jalka alkoi turvottelemaan. Ei mennyt kauaa kun oikeakin jalka turvotteli. Tilanne vain paheni.

Lopulta iho alkoi ärtymään ja tuli kosketusaraksi. Ilmeisesti  Tiikeri reagoi siihen, kun jaloista oli ajeltu karvat, koska myös takajalka, josta karvat oli ajeltu, oli hieman pinkeähkö, eikä etujalkojen hoito mm. linimentein varmasti ollut parantanut asiaa.

Nyt on hoidettu jalkoja sitten betadinehautein. Turvotus on lähtenyt laskemaan, mutten oikein ole varma, onko tämä tässä vielä pitkään aikaan..

Mieli alkaa olemaan maassa ja olo väsynyt. Sain mitä ihanimman hevosen, mutta epäonni seuraa minua hevosesta seuraavaan.

Alan jo uskomaan, että hajotan itse hevoseni, vaikkeivat nämäkään olisi olleet minun estettävissäni.

Epäonnen ja murheen vuoksi myös blogi saanut jäädä tauolle. Tällä hetkellä fiilikset harrastamiseen ovat olleet hieman hukassa ja jaksaminen nollissa.

"En voi ymmärtää..."

Muistan sanoneeni ja ajatelleeni näin todella monesti ja monesta asiasta, nimenomaan hevosien kanssa.

Viimeksi tänään Tiikerin mössöä miljoonasta eri purkista laittaessani muistui mieleen, kuinka joskus naureskelin muille kun joka purkista täytyy syöttää.
Niimpä, ei olisi pitänyt! Toki puolustaudun sillä, että naureskelin niille, jotka syöttivät varmuuden vuoksi, minulla on perustelu joka purkkiin :D

Kun Tiikeri vuosi sitten minulle saapui, sillä olikin simppeli ruokavalio, ei purkkeja ja purnukoita. Kun eka pitkä sairasloma ja ongelmat saapuivat, alkoi purkkejakin tulla...

Joskus myös naureskelin kuinka hevosille laitetaan tarhaankin suojia... kunnes eilen jouduin myöntymään, että tarhatessa olisi ehkä syytä etujalkoihin laittaa jatkossa suojat, koska niin monta haaveria olisi voinut sillä jo estää..

Tai kuinka juoksuttaessa käytetään miljoonaa piuhaa, mulla oli vaan riimu ja liina, kunnes tajusin, että joskus ne piuhatkin voi olla aika kätsyt kun niillä saa eri juttuja aikaiseksi :D

Ei siis pitäisi ihmetellä ja taivastella asioita.. osuu pian pilkka omaan nilkkaan!

Totuttamalla toimivaksi

Jelle <3 kuva Sami Kivioja

Kun aikoinaan ostin Jellen, heti ensimmäisellä ratsastuskerralla hyppäsin selkään ja teiden kautta ratsastin lähelle sijaitsevalle ratsastuskoululle, jossa minulla oli lupa käyttää kenttää, maneesia ja maastoja.

Muistan monen kauhistelleen sitä, että kuinka heti maastoon lähdin, enhän voi tietää miten hevonen käyttäytyy ja mitä se voi tehdä.

Minulla on aina ollut periaate, että hevosella pitää pystyä tekemään mahdollisimman monipuolisesti asioita ja yleensä teen ensin, ennemmin kuin ajattelen.

Toki, kun ikää on tullut lisää, on arkuuskin lisääntynyt, mutta oman rohkeuden rajoissa pyrin edelleen tekemään asioita hevosen kanssa.

Monesti hevosten kanssa menee niin, että hevonen ei pelkää, mutta ihminen epävarmuudellaan tartuttaa ajatukset hevoseen. Meidän kaikkien vain tulisi rohkeasti tehdä asioita ilman pelkoja ja ennakkoluuloja, mutta hei, helpommin sanottu kuin tehty!

Ensimmäinen pressutreeni Tiikerin kanssa

Jellen kanssa olemme dress&dressage pukuratsastuskisoissa olleet mm. lentokoneena ja mehiläisenä.

Lentokoneella oli tietenkin isot pahvisiivet, jotka oli päällystetty lakanalla ja mehiläisellä siivet, sekä vieterin päässä palloilevat muovipallot sarvina.

Toki kaikki kyselivät, että harjoittelinko monta kertaa niiden kanssa ennen kisoja.

En harjoitellut, pukuni valmistuivat aina viime tingassa yleensä kisapäivää edeltävänä yönä tai kisa-aamuna.

Ehkä, jos olet lukenut blogia ennenkin, olen hyvä tekemään asioita extempore. Se, onko se aina hyvä, on tarina toinen, mutta usein siitä on hyötyäkin, että tekee asioita sen kummemmin miettimättä. Jos tekee nopeita päätöksiä, ei ehkä ehdi miettiä seurauksia!?

Joten siitä se idea sitten lähti ja tein tänään taas Tiikeriä totuttamalla toimivaksi... me harjoittelimme traktorin kohtaamista!

Jelle ekoja kertoja järvessä. kuva Veera Schütt

Tallinomistajat käynnistelivät kentän vieressä sopivasta pientä traktoriaan kun kipusimme kentälle. Minua varoiteltiin, että kohta käynnistetään, ettei sitten pääse äänet yllättämään.

Ensin ajattelin, keväistä traktorikohtaamistamme muistellen, että taluttelen hetken ja sitten vasta kipuan selkään, kun se on turvallista.

Ei mennyt montaakaan sekuntia, kun löysin itseni kuitenkin selästä, kiertäen kehää lähellä porttia, jottei traktorin ohi menoa varnasti missata!

Ja siellähän se traktori sitten pärähti käyntiin ja rullaili mäkeä alas.

Tiikeri ei toki ihan vieressä ollut, mutta riittävän lähellä, jotta saimme edes hieman tuntumaan traktoriin!

Traktorilla tultiin tekemään kakkahommia kentän viereen, "alapuolelle", jiten saimme työskennellä trakterin möyrytessä melkein vieressä, joka oli oiva harjoitus siöle, että kaikesta huolimatta Tiikeri keskittyy työntekoon, ja sitähän se teki!

Ravurista estehevoseksi? Enska 2008 alkuvuodesta

Kyllä se ajatuksen antoi traktorillekin, muttei jäänyt kyttäilemään, säpsyillyt tms. Sen olemuksesta vain tiesi sen tietävän milloin traktori oli vieressä.

Kun saimme hommat hoidettua, sai traktori omansa.

Tallinomistaja vapautti meidät kentältä ja ratsastin ensimmäistä kertaa sieltä pois ja jäin kytikselle, koska traktori tulee ohi, jotta pääsen totuttamaan traktoriin lähietäisyydellä.

Traktori tuli ja ohitti. Lähdimme kävelemään traktorin perään ja kun se pysöhtyi, mutta jöi käyntiin, me sitä ohitimme ees taas muutamia kertoja ja lopulta pysähdyimme ihan viereen katselemaan.

Tadaa, kyllä nyt on varma hevonen alla! ..no ei nyt kai, mutta yksi hyvä kokemus lisää ja se on aina yksi askel enemmän kohti kivaa hevosta!

Totuttamalla hevosen monenlaisiin asioihin, antaa aina uusia mahdollisuuksia harrastuksessa, jollain johonkin totutus vie hetken, jollain vuosia. Mutta on myös asioita, joihin ei saa jotain hevosta totutettua koskaan. Mutta aina kannattaa yrittää!

Miksi olla täydellinen?

Elton 2016, kuva Veera Schütt

Kun selailee facebookia tai blogeja, nykyään epäonnistumisistakin onneksi uskalletaan kirjoittaa ja kertoa enemmän kuin ennen, mutta silti hyvin vähän törmää niihin teksteihin tai kuviin, joissa on niitä epäonnistumisia.

Yleensä kaikki valitsevat facebookiin ja instagramiin ne parhaimmat kuvat. Miksi? Elämässä kukaan ei ole täydellinen ja me kaikki teemme virheitä!

Ihailen Kaisa Määttäsen Muuliprojektin tekstejä, koska hän kirjoittaa aivan kaikesta eli elämästä Muulin kanssa, kaunistelematta! Yhtenä päivänä on hienoa, toisena päivänä kaikki voi mennä päin helvettiä.

Ojareissu 2016

Sitähän se elämä on!

Virheitä tehdään ja niistä opitaan, ei aina edes ensimmäisellä kerralla, mutta lopulta!

Minäkin olen kirjoittanut kuinka Tiikeri on lähtenyt käsistä ja kiikuttanut minua maita ja mantuja, kuinka se sairaslomallaan pukitteli kärryjen edessä, kuinka voitimme vaikeutemme laiduntaviin hevosiin... ainakin suurimmaksi osaksi! Kuinka tipuin järveen, kuinka ajoimme ojaan... muistoja siinä missä ne onnistumisetkin! Eikö? ;)

Jos kirjoitat tai laitat kuvia myös niistä epäonnistumisista, on jännä millaista palautetta voit asiasta saada. Kuinka helppoa ihnisten on tulla jakamaan neuvoja, haukkumaan ja arvostelemaan, tietämättä kuitenkaan kun sen mitä kuvasta näkee tai tekstistä on lukenut.
Sen takia ihniset eivät ehkä kehtaakaan jakaa koko totuutta ja elämää, vain sen onnistuneen puolen, vaikkei ne virheet ja epäonnistumiset ole yhtään sen huonompia.

kuvat Sami Kivioja, Veera Schütt

Oma hyvä esimerkkini on suusta vetäminen esteillä, Tiikerillä. Olen saanut kuvista paljon palautetta eri puolilla mediaa. Milloin on ohjat liian pitkät ja tee näin tai noin niin ei ole ongelmaa. Nyt kun hyppäsin ystävän ponilla, joka yllättäen osaa hypätä, ongelmaa ei ollut kuin kahdessa hypyssä, jotka lähtivät hieman ns. huonommin. Ongelma ratkaistu, hyppään vain hevosilla, jotka osaavat hypätä niin en jää vetämään ;)
Vitsi vitsi, harjoitus tekee mestarin, en häpeä ongelmiani, koska niistä opitaan ja ollaan taas hitusen parempia!

Tee virheitä ja opi niistä!

Kenellä on varaa hevoseen?

Rikkautta on rakkaus <3

Monesti kuulee, että hevoset ovat rikkaiden harrastus. Onhan se pitkälti totta, koska yleensä rahalla pääsee harrastuksessa pidemmälle, koska on varaa ostaa kaikki tarvittava, valmentautua ja kilpailla.

Mutta kyllä vähemmälläkin rahalla on mahdollista pitää hevosta, pitää vain osata luopua jostain ja tehdä unelmien eteen töitä.

Minulla ei ole menestystarinaa, kuten Korumies Arvilla. Arvin apuna on ollut sosiaalisen median voima, joka on hienosti mahdollistanut nuoren miehen unelmat. Sosiaalisen median ansiosta Arvi on hienosti ajanut nyt myös nuorten yrittäjien asioita, go Arvi!

Mutta asiaan, kerron oman tarinani tiivistetysti;

Itse olin 17-vuotias, kun ostin oman ensimmäisen hevoseni Enskan, puoli vuotta äitini kuoleman jälkeen. Osto tapahtui vuosien säästöillä, kuten nyös ylläpito. Kyllä, maksoin itse hevoseni ja sen kulut. Isäni lupasi osallistua joka toinen kuukausi tallivuokraan, koska lopetin ratsastustunnilla käymisen, jonka hän oli kustantanut.

..isäni maksoi kuitenkin vain yhden tallivuokran ja luonteeni on sellainen, etten lupauksien peräänkään usein kysele, joten nielin tappioni.

Isovanhempien avustuksella eli kyydeillä pääsin tallille. Tallivuokra ei päätä huimannut kun teki tallivuoroja liki joka päivä. Ensimmäisen hevosen kanssa ei tehty muuta kun puskailtu eli rahaa ei mennyt "ylimääräisiin".

1.6.2016 kuva Veera Schütt

Kun täytin 18v, ammattikoulun ohella kävin baarissa töissä ke-la öisin aina kun vuoroja oli tarjolla. Kyllä, päiväni alkoi usein 5.30 koiran lenkityksellä, jonka jälkeen valmistauduin kouluun. Klo 8-16 meni yleensö koulupäiviin ja hieman yli viisi olin kotona ja siitä suoraan tallille. Kahdeksan maissa kotona, mahdolliset läksyt ja klo 21 töihin lähtö. Riippuen illasta ja sen sujumisesta, olin kotona nukkumassa noin klo 02-03 ja taas uusi päivä alkoi klo 5.30.

18v täytettyäni sijoitin toki myös autokouluun, ajokorttiin ja autoon, jotta pääsin tallille itsenäisesti enkä ollut riippuvainen muista. Kyllä, maksoin nämäkin itse.
Ja ei, perheeni ei ole koskaan ollut rikas, perusduunareita; kuorma-autokuski sekä kaupankassa työpaikkoina.

Monet kaverini ihmettelivat miten minulla on varaa hevoseen, mutta koska en käynyt baareissa juomassa enkä polttanut, meni " ryyppyrahani" hevoseen.

Kun Enskasta aika oli jättämässä, piti minun säästöilläni ostaa osaava hevonen. Jelle ei sitä ollut, mutta maksoi saman verran, olihan siinä rotulisää...
Kuulin huhuja, kuinka isi maksaa. Paljon muitakin juttuja kuulin, harva vain tiesi, että siinä vaiheessa isänikin oli jo menehtynyt ja jättänyt jälkeensä velkaa, ei rahaa.

Tallipaikka oli vaihtunut jo Enskan aikana hieman kalliimpaan, mutta oli lähempänä ja mahdollisti harrastamisen eri tavalla, koska ratsastusmatkan päässä oli kenttä, maneesi, maastot ja uittopaikat.

Edelleen tein tallitöitä sekä siivosin hevoseni karsinan itse. Tallitöitä taisin tehdä 5 vai 6 vuoroa viikodsa. Pappani oli niin ihana, että teki kanssani tallihommia, vaikka ensimmäisen kerran koski hevoseen silloin kun Enskan ostin. Pappa on aina ollut varteenotettava tallirenki ja edelleen hoitaa hevoseni kengitykset eli on kengittäjän juttukaverina kengityksen ajan :)

22.5.2009 kuva Veera Schütt

Ammattikoulusta päästyäni tein tietenkin töitä omalla alallani, välillä parissakin paikassa. Baarihommat lopetin kun sain oman alani töitä, koska oma kroppa ei sitä enää kestänyt.

En ole itsekään koskaan ollut perusduunaria kummempi, joten hevosharrastuksen eteen täytyy edelleen tehdä töitä, jotta se on mahdollista. Onneksi minulla on ihana mummu, pappa sekä isotäti, jotka myös auttavat elämässä. Unohtamatta miestä joka kyyditsee ja kummisetää, joka ollut varakuskina välillä tarvittaessa. Tämä on hommaa, joka sitoo kyllä niitä läheisiäkin, jotta homma toimii!

Lapsen saannin myötä lopetin tallihommat ja keskityn vain hevoseen talilla käydessäni, se tuo lisää kustannuksia. Myös valmennukset ja kisat tyhjentävät tiliä tehokkaasti. Hevosen sairasteluja unohtamatta...

Käyn kokoaikaisesti hammashoitajana töissä, sen lisäksi teen joskus viikonloppuisin öitä henkilökohtaisena avustajana ja toimin lapsemme omaishoitajana. Työtä siis täytyy tehdä unelmiensa eteen oikeasti paljon ja paljon täytyy nipistää arjessa, että tähän kaikkeen on mahdollisuus.

Mutta sanoisin, että meillä kaikilla on mahdollisuus omistaa hevonen, sen eteen tulee vain tehdä töitä ja luopua joistain muista asioista (rahan, ajan ja mielenterveyden lisäksi ;))

Toivon, että oma tarinani antaisi toivoa muillekin!

Poni osaa, minä en!

Nyt kävi niin, että poni vaihtui ja kisoihin mentiin!

Elton J 18.6.2017 kuva Veera Schütt

Meidän piti siis tänään startata Tiikerin kanssa kisoissa ristikko ja eka virallinen rata 50-60cm, mutta saikun takia se peruuntui. Eilen extempore kuitenkin jälki-ilmoittauduin 50-60cm luokkaan ystävän ponilla.

Poni on osaava ja aika varma tapaus, minä sillä nuorempana kisailin eli tuttu tyyppi. Edellisestä ratsastuskerrasta Eltonilla kuitenkin on vierähtänyt vuosi ja edellisen radan olen sillä mennyt noin 13 vuotta sitten.

Verkka meni hyvin, joskin ponilla selvästi oli suunnitelmissa edes yrittää tiputtaa matkustaja.

Rata meni hyvin, hylkäämisestä huolimatta.

Eka kielto oli oma moka, koska tie esteelle oli super huono, toinen hylky oli kummankin vika mutta olisi poni varmasti hypännyt jos olisin vain uskaltanut pyytää enemmän!

Barcelona 18.6.2016 kuva Nina Rintanen

Noh, harjoituksen vuoksihan tätä tehdään ja hyppäämättömyyden vuoksi tullutta rimakauhua koitetaan nyt pelotella pois!

Mutta jos en osaavallakaan ponilla enää osaa, miten voisin osata osaamattomalla?

Nyt väsynyt, mutta kaikesta huolimatta, edes melkein tyytyväinen.

Ps. Tänään on tasan vuosi siitä, kun kohtasimme Tiikerin kanssa ensimmäisen kerran Barcelonassa <3

Mäkin haluan sponsorin!

Sinä rikas miljonääri, tai ihan vain joku, jolla on ylimääräistä rahaa, voisitko sponsoroida harrastukseni, koska haluaisin joskus olla enemmän kuin ikuinen alkeisratsastaja?

Lupaan käydä valmennuksissa useammin ja pidän edustusloimea satoi tai paistoi! Lupaan kertoa sinusta myös blogissani, jota vain harvat lukevat.

lapselle sponssattu poni, jonka päälle ei edes ymmärrä :D

Lupaan myös käyttää hienoja varusteita, jotka meille sponssaat!

Niin, eikö olisikin hienoa jos joku sponssaisi edes osan siitä, että saisit edes yrittää olla hyvä? Minusta se olisi niin hienoa!

Mutta koska sponsoreita ei niin vain saada, jatkan kokoaikaista työtäni, osa-aikaista työtäni viikonloppu öisin tarvittaessa ja näen unta siitä, kuinka opin ratsastamaan vielä joskus!

Aina on hyvä olla unelmia, minulla on niitä paljon!
Onhan sinullakin? Ja muistathan tavoitella niitä?

Minä en tavoittele sponsoria, koska se on turhaa tämän tason ratsastajalla (lue: mahdotonta), mutta tavoittelen edelleen ratsastustaitoa!

ps. Mietin tänään, että miksei raveissa ole näytöslähtöjä, jotka olisivat avoimia kaikille!? Me niin ollaan Tiikerin kanssa valmiita raveihin, etenkin kun nyt pari viikko reenaillaan kärryhommia aikamme kuluksi! :)

Pääasia että askellaji on käynti

..joo, niimpä! Siis näinhän minulle sanottiin klinikalla, että ei väliä talutanko, ratsastanko vai ajanko, mutta pääasia että käyntiä mennään.

Toki tiesin jo tuomion saadessa, ettei Tiikeri ole kuten aiemmat hevoseni, että se ei välttämättä kävele koppihoitojen ja pitkän kävelyn jäljiltä.

Eilen sitä kovasti kehuin kun taluttelin tiellä ja metsässä pidemmän lenkin, kun on niin kiva ja rauhallinen, ehkä olinkin väärässä sen suhteen, melkein jo hihkuin että vihdoin olen kesyttänyt siitä tätiratsun!

No, onneksi en hihkunut tai ainakaan luottanut tähän tuntumaan!

Eilen illalla saatiin irti otettu kenkä takaisin ja päätinkin, että hoidan nyt kävelytystä ajamalla, niin saa pari kärspästä samalla iskulla, kuinka kätevää!

Varoiksi pistin hevosen liinan päähän, jossa sai ottaa kovalla pohjalla pari ravi askelta, jotta näin, että ei, ei onnu, kärryt vain perään!

Liikkeelle lähtö on hieman harjoituksen alla, koska Tiikeri ei oikein malttaisi olla paikoillaan. Toki se on kehittynyt ja hyviäkin päiviä on, mentiin sit selkään tai kärryille.

Yleensä pyydän tallinomistajaa pitämään kiinni kun menen kyytiin, mutta ajattelin harjotella itsekseni.

Rauhottelin hevosen ja se seisoi nätisti. Lähdin siirtymään taaksepäin ja hieman alkoi hermostumaan ja peruuttamaan, joten menin takaisin rapsuttelemaan.

Toisella kertaa pääsin kärryille asti ja istuin sielä hetken. Jes, eka kerta kun pääsin ilman apua ja hyvin meni! Raksi seinään!

Noh, siihen se onni sitten loppui.

Hevonen hyppäsi pystyyn, otti pari laukka-askelta siitä ja sitten pystyyn pukki, pukki, pukki, pukki, pukki, pystyyn, pukki, pukki...... lopulta olimme tallin edestä päässeet pukitellen tien risteykseen, jonne sain hevosen pysäytettyä.

Hevonen halusi oikealle, koska sinne se olisi oletettavasti ottanut hatkat. Minä taas halusin vasemmalle, koska sielä ei ole mäkiä, joita ainakin tämä viikko vältellään ja vasemmalta pääsisin myös takaisin tallin pihaan, kiertäen sellaisen lyhyen ympyrän tarhojen ympäri.

Ojan kautta ja hetki keskustellen, sain Tiikerin vasemmalle. Kun suoristin tielle ja pyysin eteen, se nousi taas pystyyn ja pukki, pukki, pukki.... jaa, että tämmöstä peliä!?

Nousin kärryiötä ja talutin Tiikeriä kärryt perässä tallin pihaa ympäri. Reitti menee siis tallin vierestä ja toinen sivu mennään tiellä, siitä taas tallin pihaan.

Aikani taluttelin, niin uskaltauduin kärryille. Tiikeri ei oikein aluksi tiennyt mitä tekisi, mutta lopulta lähti kiltisti matkaan.

Kiersin aikani pihaa ja päätin, että yksi vielä, sitten riittää tältä päivältä!

Päästiin tielle niin kuulin mörinää... Iso traktori, ison vesisäiliön kanssa tulee takaa kohti, ei jarruta, ei hidasta. Pitkä matka ei ole enää että pääsisin tallitielle.

Hevonen vielä ok, mutta riskejä en halua ottaa, että laukkaamme kohta holtittomasti kiitolaukkaa, koska traktori ei tee elettäkään hidastaakseen! Etenkin, kun edellisestä, huonosta traktorin kohtaamisesta ei ole kauaa aikaa..

Tein ratkaisun ja otin tiikerin rauhalliseen raviin muutamaksi metriksi, jotta ehdimme kääntyä tallitielle. Tallitiellä suoraa käyntiin ja traktori posottaa aivan takaamme. Tiikeri ei korviaan lotkauta, mutta tilanne aiheutti minulle ylimääräisiä sydämen lyöntejä!

Mutta selvisimme hengissä ja ehjänä, joten huomenna jatkuu tallinpihan ympäriajot!

Suurien seteleiden hevonen

22.5.2016, kuva Veera Schütt

Lueskelin facebookini "Tänä päivänä" -päivityksiä. Silmille pomppasi vuoden 2012 linkkijako, jossa mietin, että alkaisiko sitä pärjäämään pikkukisoissa tämän hintaluokan hevosella?

Linkki ei tietenkään enää toiminut, mutta teksteistä päätelleen hintaa oli enemmänkin, koska mietin, että asunto myyntiin ja hevoskaupoille. Taisi siis olla joku 100t€ kilpurista kyse.

Niin, miltä se näyttäisikään jos minä duunailisin kalliin ja osaavan kilpurin selässä ykköstason kisojen Ceetä ja Beetä?

Oppisiko ikuinen alkeisratsastaja vihdoin ratsastamaan vai menisikö hevonen hienosti, mutta täti selässä kuin perunasäkki? Voisiko mikään mennä hienosti?

Tuoko hyvä ja kallis hevonen automaattisesti sen menestyksen vai tarvitseeko silläkin osata ratsastaa?

Paljon vierestä menoa katselleena, eihän se kallis hevonen tuo automaattisesti onnea, saati menestystä. Joku voi "antaa ilmaiseksi", mutta suurimmaksi osaksihan ne osaavat eivät anna mitään ilmaiseksi. Toisaalta, eikai mikään hevonen?

Yleensä kun liian osaamaton ostaa hienon kilpahevosen, siitä ei tule kun isoja ongelmia.

Barcelona 18.6.2016

Olen minäkin viime kesänä mennyt hevosella sellasia temppuja ja liikkeitä, etten koskaan enää tule menemään kun en sitä hevosta ostanut, mutta en minä sitä iloa itse aiheuttanut. Yksin olisin ollut peukalo keskellä kämmentä ja kämmenkin vielä hukassa! Mutta aina viin kertoa, että temppuja on tehty!

(Temput tehtiin kuvan kauniilla hobusella, joka muuten tuli myös Suomeen samassa kuormassa Tiikerin kanssa! Jos joku tuntee, niin terkut ruunalle! <3 siinäkin varsinainen aarre!)

Vaikka vuodesta toiseen haaveilen siitä osaavasta hevosesta, jonka kanssa edistyä ja pärjätä, en ole vielä yhtään sellaista ostanut.

Monesti olen miettinyt että miksi?

Mieheni totesi Tiikerin ostettuani, että pidän ilmeisesti haasteista. Totta kai sekin on.. Mutta suurin syy taitaa kuitenkin olla se, ettei niissä osaavissa ole ollut hevosta, joka olisi miellyttänyt tai tuntunut omalta.

..toki, onhan se aina iso pudotus friisiläisen jälkeen siirtyä esimerkiksi puoliveriseen, etenkin jos tykkää muhkusta :D ja faktahan on, että jos pärjätä haluaa, se varmin ostos on se puoliverinen.

Minulle hevonen on paljon muutakin kuin harrastusväline, enkä voisi kuvitellakaan ostavani hevosta vain sillä perusteella mitä se osaa tai ei osaa. Edes suuret setelit eivät siis takaa täydellistä hevosta.

Ja mikä olisikaan parempaa kun aloittaa pohjamudista, päästä eteenpäin ja saada onnistumisia oman työnsä ansiosta, hevosella joka on sinulle kaikki kaikessa ja parhaassa tapauksessa myös sinä hevosellesi? Suurilla seteleillä ei saa sitä rakkautta <3

Hullujen hommaa!

Kuten olen monesti todennut, hevosharrastus on hullujen hommaa! Ei sitä kukaan finsu ja täysijärkinen harrasta, vaikka itse väitänkin pysyväni järjissäni nimenomaan hevosten ansiosta!

Hevoset vievät aikaa, rahaa ja mielenterveyden, mutta silti se on niin hyvä harrastus. Miksi ihmeessä? Sehän on vaarallistakin!

Sillon kun asiat rullaavat eteenpäin, tarkoittaen että hevonen on terve ja sen kanssa voi harrastaa, ei kuitenkaan koskaan ole täydellinen, koska aina on opittavaa!

Sitten kun hevonen sairastaa, ei rullaa sit sitäkään vähää ja pitkä työ valuu hukkaan kuin rantahiekka sornien välistä.

Joskus onnsitutaan, mutta useimmiten epäonnistutaan eikä koskaan osata.
Mikä siis on hevosissa se hohto, joka saa ihmiset laittamaan kaikki vähänsä hevosiin? Voiko se todella olla ne harvat onnistumiset?

Ehkä se vain on se rakkaus lajiin ja hevosiin, ilman järkisyytä.. eihän kaikkeen tarvita edes jörkeviä syitä?

Kun seinät kaatuvat..

Tänään on se päivä, kun elämän millään osa-alueella ei mene kovin vahvasti ja viikko on ollut enemmän kuin raskas...

Meidän hetken taukomme tulee jatkumaan vielä monta viikkoa eikä edes omasta tahdostamme;

Meillä oli tänään klinikkareissu Tiikerin alkuviikosta yks kaks alkaneen ontumisen vuoksi.

Epäilin takajalan lihasta, koska pullotteli ja oli kuuma. Kuitenkaan lopulta en ollut varma, olisiko se syy vai seuraus, joten päätin kiikuttaa hevosen klinikalle.

Jalat taivutettiin, kaikki nollaa. Suoralla ei huomautettavaa.

Kun menimme ulos kovalle pohjalle liinanpäähän juoksuttamaan, vasemman takajalan ontuminen oli selvää.

Nyt myös kavio oli arka ja pulssi tuntui selvästi.

Kavio sekä vuohisnivel kuvattiin. Lopulta myös hankoside sekä lihas ultrattiin.

Kun klinikan avustaja toi ultran ja sanoi, että ell haluaa ultrata hankositeen, oli se oma romahdus pisteeni ja päästin suustani;
"jos se on hankoside, myyn ton hevosen ensimmäiselle mustalaiselle, joka eniten tarjoaa!"
(minulla ei siis ole mustalaisia mitään vastaan, päinvastoin, olenhan koppinikin mustalaisilta ostanut, he vain tunnetusti ovat hyviä kaupan kävijöitä!)

Noh, hankoside oli siisti, kuten myös lihas.

Nuljuluusta löytyi sanomista, se lääkittiin ja nyt ainakin kuukausi saikkuillaan. Lisäksi hoidetaan kaviopaisetta, joka ei varmistunut 100% onko siellä sellainen vai ei. Paketti kavioon ja sillä selvä. Ensi viikolla kengittäjä paikalle katsomaan tilannetta ja kenkää jalkaan (johan se kenkä viikon ja yhden päivän ehti ollakin paikoillaan....)

Eli ontumisen varma syy jäi epäselväksi ja vaikka se olisi paise, saikkuilu silti kestää nyt tovin..

Juuri nyt epätoivo ja masennus meinaa painaa liikaa. Laskin, että hevonen on ollut minulla nyt himpan vajaa 11kk ja ratsastamaan ja edistymään olen päässyt sillä noin 5kk, saikkuilujen ja huonon talven vuoksi.

Nyt siis taukoillaan ja keräilen itseäni kasaan!

Hevoseni monta persoonaa

Joskus mietin, montako eri sivupersoonaa hevosellani on ja mikä niistä on aito?

epäilevä messuilla! kuva Veera Schütt

Aivan kuten me ihmisetkin käyttäydymme eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa eri tavalla; toisen kanssa voit nauraa ja puhua huoletta, toisen kanssa täytyy olla virallisempi, jollekin et tiedä mitö voi sanoa ja mitä ei. Ehkäpä hevosienkin köyttäytyminen voi riippua ympäristöstä?

Enskalla ei ollut montaa persoonaa, Jellellä oli joitain, mutta Tiikerillä taitaa olla enemmän kuin tiedänkään?

Kun kävin kokeilemassa sitä Espanjassa, istuin orin selkään, joka tuntui hieman laiskalta, mutta orimaisesti päätti olevansa pomo, kunnes neuvottelimme tilanteen toisin päin.

Kaikesta huolimatta sen silmissä oli rakkautta ja välittämistä, joka tuli seuraavana päivänä esille vielä enemmän kun pääsin selkään toisen kerran.

Jos olette rakastuneet johonkin ensi silmäyksellä, tämä oli juuri sitä ainakin minun puoleltani, enkä osaa pukea sitä sanoiksi.

Nyt mennään eikä meinata! kuva Heli Kalves

Tiikerissä oli se jokin, kuinka se katsoi minuun ja otti omakseen. Siitostammojen ohi kävellessä en pitänyt siitä edes kiinni, koska se seurasi perässäni, katsoi joka askeleeni tarkasti.

Tämä on se pääasiallinen persoona jonka tunnen. Muttei suinkaan ainut.

On myös äkkipikainen, nyt vituttaa ja paljon -Tiikeri. Se herkkis, jolla menee herne nenään ja maltti on valttia, pehmeästä kädestä puhumattakaan.
Tämä Tiikeri voi hypätä pystyyn tai pukittaa, jos muistutat hipaisemallakaan raipalla siitä, että edetäkin voi.. eikä siihen tarvita aina sitä raippaakaan.

Sitten on kuumuva -Tiikeri. Kiihtyy nollasta sataan, eikä sitä välttämättä pitele mikään. Jos selässä sattuu olemaan, on varmin neuvo että silmät kiinni ja harjasta kiinni, toivo parasta!

Sitten on se epäileväinen -Tiikeri, joka ei tiedä miten tulisi olla. Tilanne päättyy joko siihen, että se käyttäytyy esimerkillisesti kaikesta huolimatta, tai sitten jotain aivan muuta!

Sitten on julma -Tiikeri. Tähän hevoseen en ole onneksi itse törmännyt henk.koht., mutta kengittäjä js eläinlääkäri kylläkin, itse sivusta seuranneena. Etenkin kengittäjä on saanut osakseen kaikkea ei ihan niin mukavaa toimintaa...
Jos en itse olisi nähnyt, miten Tiikeri käyttäytyy kengittäjämme kanssa, en uskoisi, että se on mm. kaatanut kengittäjän alleen ja tallonut päälle. Ihme että kengittäjämme suostuu enää edes käymään, vaikka hevosta julmana pitääkin. Ja ei, kengittäjässä ei ole vikaa, hän on todella kiltti ja rauhallinen sekä ammattitaitoinen!
Tämän viikon kengityksessä oli Tiikeri taas riuhtaissut riimunsakin säpäleiksi, rauhoituksesta huolimatta... eikä ollut suinkaan eka riimu joka on hajonnut tuolla hevosella.

Rakastava ja välittävä herra <3

Sitten on kaikki käy -Tiikeri. Kaikki käy, ihan sama mitä tehdään! Jännittää voi, mutta silti mennään eikä meinata!

Hällä väliä -Tiikeri on myös.. se ei kaikista ole kiinnostunut, oli kyseessä sitten hevonen tai ihminen.

Sitten se leikkisä -Tiikeri, joka yrittää saada sua leikkimään pökkien hihaan ja hyppien pystyyn.. tai Tiikeri joka karkaa karsinastaan tutkimaan paikkoja, tai vaikka syömään vihreää kun ulosvientipalvelulla kestää.

Epäilen, ettei tässä vielä edes ole hevoseni kaikkia jakautuneita persoonia, niitä varmasti on vielä lisää ja saatoin jonkun unohtaakin.

Jos Tiikeri olisi ihminen, sillä olisi varmasti jo vahva lääkitys, mutta koska se on hevonen, se saa toteuttaa itseään juuri sellaisena kuin onkin :D

Montako persoonaa sinun hevoseltasi löytyy, oletko koskaan miettinyt?

Paloja sydämestä menneisyydessä

1.6.2016, kuva Veera Schütt

Tänään tuli vuosi siitä, kun hautasin Jellen, tuon uljaan mustani ja toukokuun 22. pvä tuli 8 vuotta kun hautasin edellisen uljaan mustani, Enskan.

Liian lyhyessä ajassa, liian monta hyvää hevosta.

Vaikka Enskan hautaamisestakin on aikaa, muistan kummatkin päivät kuin eilisen. Niitä ei unohda. Ei hyvällä eikä pahalla.

Kiitollinen olen hyvälle ystävälleni Veeralle, joka on seissyt rinnallani kirjaimellisesti kun maailmani on romahtanut edesseni. Hän on jaksanut tukea ja nostaa minut ylös aina uudelleen.

Vaikka suru on edelleen suuri ja ikävä aivan mieletön, olen kiitollinen kaikista niistä päivistä, jotka sain viettää noiden suurien, mustien kultakimpaleiden kanssa. Olen kiitollinen kaikesta siitä mitä opin, niin hyvässä kuin pahassakin. Olen kiitollinen siitä, kuinka nuo hevoset pitivät minut pinnalla ja vetivät ylös suosta kerta toisensa jälkeen ja sen vuoksi myös minä tein saman niille ja lopulta tein sen vaikeimman päätöksen päästää irti.

22.5.2009

Ystävästä, perheenjäsenestä ja elämän tavasta on vaikea luopua ja päästää irti, mutta joskus on tärkeämpää ajatella sitä toista eikä vain omia tunteitaan.

Joskus on hyvä lopettaa se katsominen ja seuraaminen sekä yrittäminen. Joskus vain on aika päästää irti.

"Syttyi minulle tänään taivaalle uusi tähti,
Jelle enkelinä tästä maailmasta lähti.

Nyt saat juosta lailla tuulen
vihreillä niityillä ajattomuuden.

Tuskaa, kipua, surua ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.

Hyvää matkaa pieni ponini,
täällä sinua ajattelemme ja ikävöimme...
 vielä joskus tiemme taas kohtaa <3"

Näin kirjoitin vuosi sitten ja edelleen ikävöin, kumpaakin hevostani eikä yksikään uusi hevonen täytä edellisen paikkaa. Niillä kaikilla on oma paikkansa sydämessä ja elämässä <3

Rakastetaan ja ollaan kiitollisia joka hetkestä rakkaiden kanssa, jokainen hetki voi olla viimeinen!

Yli esteiden kohti taukoa!

Menimme tiistaina yli esteiden fyysisesti ja henkisesti. Kävimme nimittäis Pinsiön puskaratsastajien järjestämissä rataharjoituksissa hyppäämässä luokat 30cm ja 50cm.

Ristikot ratana ovat jo tuttuja, olihan meillä jo kaksi ristikkoluokkaa pohjalla.

Minulle suuri asia oli tuo 50cm hyppääminen, koska se oli ensimmäinen rata, jossa hevosen jo täytyy hieman oikeasti hypätä. Omasta edellisestä 50cm radastakin on kaiketi aikaa jo 7 vuotta, joten tämä oli myös henkisesti iso harppaus.

Tiikerille olen tehnyt kaksi kertaa okserin irtohypytyksessä ja kauhukseni ymmärsin, että 50cm edessämme on myös elämämme ekat okserit!

30.5.2017 kuva Heli Kalves

Vaikka kyseessä olikin vain harjoitus"kisat", minua jännitti vai pitäisikö sano ennemmin, että pelotti ihan hirveästi!

Ristikon pääsimme puhtaasti läpi, mitä nyt puomit kolahteli perässä, mutta Tiikeri imi kivasti ensimmäistä kertaa esteille eikä yrittänytkään kiellellä!

50cm luokassa tiputimme ekalla esteellä puomin, mutta se oli täysin oma mokani. Tie oli huono, itseäni jännitti enemmän kun paljon ja toinen ohjakin oli aivan liian löysällä.

Mutta ensimmäistä kertaa olin itse todella tyytyväinen!

Ratsastukseni käteni suhteen ei ollut edelleenkään kaunis, mutta parempaan suuntaan kuitenkin!

Ja olihan tämä vasta hevosen 14 hyppykerta eli ei lainkaan huono suoritus siihen nähden.

Koska nyt on päästy henkisesti ja fyysisesti taas askel eteenpäin, päätin, että pidämme nyt Tiikerin kanssa kevyen breikin.

Nyt on edetty niin hirveää vauhtia lyhyessä ajassa, jatkuvasti ollut kisoja ja valmennuksia, että nyt vedetään hetken happea! Seuraavan viikon vain möllötämme ja katselemme sitten miten etenemme.

Syy taukoon on osittain myös se, että Tiikerin oikea laukka, joka ollut aina parempi ja helpompi, on nyt takunnut. Tiikeri nostaa jostain syystä välillä jatkuvasti nyt sinne väärää laukkaa, kun taas vaikeampi suunta on parempi.

Tämän lisäksi Tiikerillä oli jonkinlainen lievä venähdys takana ja lihas taas tänään oli hieman lämmin ja pullotti. Myös toisen puolen lihas lämpöili.

Joten nyt otetaan aikalisää ja katsotaan mitä elämä meille sen jälkeen taas tarjoilee!

Päätettiin olla parempia!

Päätin tänään, että meillä on mennyt kisoissa huonosti, koska ollaan menty liian helppoja luokkia!

Että nyt sit kanget suuhun ja ruvetaan reenaan aata!

Todellisuushan on jotain ihan muuta, mutta jos joskus kuvittelee olevansa parempi kuin oikeasti on, ehkä siitä saisi uusia näkökulmia?

Paskat saa, mutta ainahan sitä voi luulla :D

Mutta asiaan.. Tiikerillä oli vapaa ja juoksutus päivä takana. Ei siis ihan ideaali päivä kokeilla jotain uutta herkälle hevoselle. Etenkin kun sillä tullessaan oli pelhamit ja kävi melko selväksi niillä, että juu, herkkä on suustaan.

Aiemmin jo testasin kankia päähän, että myynkö vai säästänkö. Sopivat olivat, joten saivat jäädä.

Tänään sitten vehkeet niskaan ja varovaista kokeilua.

Kukaan ei kuollut, ottanut nokkiinsa eikä pudonnut. Hyvin siis meni!

Jelle aikoinaan sai kanget suussa lisäenergiaa jostain, mutta Tiikerillä huomasi jarruttavan vaikutuksen todella selkeästi, mutta raipan jätin silti käyttämättä, koska nyt vain totuteltiin uuteen juttuun.

Mutta koska näin hyvin meni, niin nytkö voidaan osallistua sinne aahan? Ollaanhan me beehenkin menty heti, vaikka sekin ollut vielä liian kovaa tasoa, niin äkkiäkös me nyt yksi aan rata riipastais :'D

No mutta ei vaan, alku viikosta mennään tekemään hevosesta taas esteratsua joten kouluhommat saa nyt odottaa!

pätkä kankityöskentelystä, hommaa on vielä paljon, mutta alku tämäkin!
(pahoittelut videon suunnasta)

Mistä halu kisata?

Tasan 8v sitten kopista asteli tallin pihalle uljas musta eli Jelle.
Jelle ei ollut sitä, mitä alunperin lähdin etsimään, mutta suuret oli suunnitelmat.

Päätin, että kun Enska the lämminverisestä täytyy luopua, ostan kisahevosen jolla alan valmentautumaan ja kilpailemaan. Suunnitelmissa oli noin 170 säkäinen puoliverinen, joka osaa pyhät pietarit ja ylittää talot. Okei, ei nyt ihan.. vaatimustasoa pidin HeA ja re100, mutta minkäs sitten ostinkaan? No, se on tarina toinen, mutta aloin valmentautumaan Jellellä, päästäkseni lähemmäksi unelmiani. Pohjaltahan me Jellenkin kanssa aloitettiin...

En edes ollut koskaan startannut koulukisoissa, joten en edes tiennyt miksi minulla oli palo kouluradoille. En tiennyt mitä odottaa... Jellen kanssa starttasin ekat kisani loppuvuodesta 2009, eikä silloinkaan kovin hyvällä menestyksellä :'D

Estekisoissa starttasin ratsastuskouluvuosinani useastikin, päästen "jopa 70cm". Mutta Jellen myötä en voinut olettaa edes pääseväni kovinkaan pitkälle esteillä, joten koulun täytyi olla se juttu.

Olen viime päivinä usein miettinyt, että mistä tulee palo kilpailla ja valmentautua?

Miksi kukaan halua tuntea huonoa oloa kovasta jännityksestä?  Miksi kukaan haluaa jossitella kisan jälkeen, että jos en olisi mokannut pysähdystä, olisin voittanut!?
Miksi kukaan haluaa maksaa itsensä kipeäksi siitä, että pettyy kerta toisensa jälkeen, koska aina se sijoituskaan ei tuo hymyä huulille, jos tuntee epäonnistuneensa asiassa X.

Pohtiessani näitä asioita, en tiedä vieläkään järkevää syytä miksi kilpailla.. en keksi siihen mitään muuta syytä, kun sen kuinka mahtavaa on katsella esimerkiksi Jellen kanssa saamiamme ruusukkeita ja todeta, että kaikesta huolimatta selvästi saimme JOTAIN aikaiseksi.

Mutta toisaalta, tarvitseeko kaikessa olla edes järkeä? Eihän kukaan järkevä edes harrasta hevosia...

Tiikerin ruusukkeilla ei vielä kovasti kehuskella, mutta ehkä mekin vielä onnistumme! Ja kolmas kerta toden sanoo: en vieläkään ostanut valmista kisahevosta, vaikka kisoihin ratsua hain. Fiksua, eikö?

Mutta sitten kun onnistumme, muistan taas miksi tätä kisahommaa teemme!? Ja lupaan, että voitto on silloin makeampaa kun sillä valmiilla, jonka kanssa kellä tahansa olisi ollut mahdollista pärjätä ;)

Tauon paikka?

Meidän piti tänään lähteä alunperin Kyröskoskelle koulukisoihin, mutta koska osallistujamäärä näytti sen verran heikolta, ilmoitin meidän Kangasalan kisoihin.

Kangasalalle sitten päädyimme starttaamaan Ceetä 1-tasossa, loput luokat olivatkin 2-tason luokkia.

Viime kuussa starttasimme He C E.B.specialin Valkeakoskella prosentein 68%, mutta tänään sama rata mentiin prosentein 55%. Ei ihan nappiin taaskaan.

Ja kyllä, ongelmana laukka, muttei edes se vasen laukka!

Yleensä en pohjistakaan nurise, mutta meille pohja ei selvästi ollut ihan ideaali, koska Tiikeri kompuroi/liukasteli radalla sekä verkassa, enkä siksi kovasti viitsinyt verkkaillakaan. (Tosin verkkauksen vähyys nyt ei silti selitä epäonnistumisia radalla)

Rehellisesti olen hieman huolissani tuosta laukasta, koska helppoon suuntaan tulee nykyään todella paljon vääriä nostoja kotikentälläkin. Ennen ongelma ollut vain toiseen suuntaan ja kun ollaan reenailtu, niin vaikeaan suuntaan nostot ovat olleet oikein kivoja kotona!

Olen venytellyt jalkoja, olen laitellut ongelmalihaksiin linimenttiä ja tarkastellut sekä tunnustellut Tiikerin menoa maasta ja selästä. Mutta mitään varsinaista vikaa ei ole, joka selittäisi laukan väärät nostot ykskaks helpompaan suuntaan.

Täytyy silti kehuakin hevosta, sillä nämä olivat isot kisat verrattuna muihin missä olemme olleet. Nyt ratsastettiin kahdella radalla yhtäaikaa, kuulutukset tulivat kaiuttimista, äänen kantautuen oikeasti pidemmälle kuin viereen. Oli hälinää ja paljon hevosia. Ekaa kertaa jopa meidän kuolaimet tarkistettiin radalta tullessa! Kaikesta tästä huolimatta Tiikeri käyttäytyi oikein kiltisti ja mallikkaasti ja radalla se tekee töitä fiksusti, vaikka hieman selkeästi jännitti!

Hieman jo tällä viikolla pohdin, onko kisoja ollut viime aikoina liikaa, muttei voi olla menemättäkään, koska lähialueiden kisatilanne kesällä vaikuttaa jokseenkin huonolta, ainakin tällä hetkellä.

Kuski ei ole ollut kovin innokas tähän touhuun (kuskailuun), kun nyt on ollut liki joka viikonloppu jotain.

Ensi viikolla olisi esterataharjoitukset ja niissä olisi tarkoitus käydä harjoittelemassa, mutta nyt vakavasti harkitsen, pitäisikö kisailut muuten nyt jättää hieman tauolle...

yhdet kisat olisi kalenterissa, joihin olisi kiva päästä, sen jälkeen olisi muutenkin tyhjää koulukisojen osalta.

Ihminen on siitä hullu, että epäonnistumisista huolimatta sitä yrittää ja yrittää, mutta koska elämä ei ole ollut viime aikoina muutenkaan kovin helppoa näiden hevosasioiden ulkopuolella, olisi ehkä syytä välillä levätä ja antaa hetki vain olla.

Se onkin helpompin sanottu kun tehty.

En uskalla, silti pakko yrittää...

21.5.2017 kuva Sami Kivioja

Ystävälle alkuviikosta mainostin, etten uskalla mennä hyppäämään vielä Tiikerillä maastoesteitä, mutta seuraavana päivänä jo varasin itselleni maastoestetunnin.

Tänään oli tunti ja hengissä selvittiin, vaikkei kovasti voi kehua.

Hevoselle se oli 13 hyppy kerta vasta ja ensimmäinen kerta maastossa, esteet olivat jänniä.

Mietin aamulla, että itse olen maastoesteillä ollut viimeksi 4v sitten, mutta katselin kuvia, joiden muistelen olevan kerralta kun viimeisimmän kerran olen hypännyt, on siitä aikaa jo 7 vuotta!

Kieltoja tuli enemmän kuin paljon, koska Tiikeri on todella epävarma esteellä. Kun kerran menee yli, yleensä sitten alkaa sujumaan.

Hevosen epävarmuus ei ollut ainut tekijä, ettei yli mennyt. Oma pelko ja epävarmuus oli varmasti myös yksi iso tekijä!

21.5.2017 kuva Sami Kivioja

Hypyt olivat välillä isoja ja välillä tulivat niin kummallisista kohtaa, ettei käsi pysynyt taaskaan mukana, vaan jäin vetämään hypyssä suusta.

Selvisimme kuitenkin hengissä ja muutamia ihan kivojakin hyppyjä tuli.

Maaston jälkeen käytiin lilluttelemassa järvessä. Mukavaa oli!

Hetki negatiivista, toinen positiivista!

Harrastukset ovat kummallinen asia, joskus sujuu ja suunnitelmat senkus siintää eteenpäin! Joskus taas tuntuu, ettei osaa mitään ja matto vedetään jalkojen alta tasaiseen tahtiin.

Kun matto vedetään alta, tuntuu ettei mikään onnistu ja miksi edes yritän.
Tämä tunne varmasti on tuttu jokaiselle, harrastuksesta riippumatta. Hevosharrastuksessa tämä varmasti käy useammin, koska harrastus"välineenä" on elävä eläin.

Pyörä kääntyy kuten sitä kääntää, mutta hevosella on oma tahto, eikä se aina välttämättä käännykään... ainakaan siten kuin sinä tahtoisit.

Itselläni ollut pitkään negatiivinen jakso, kuten varmasti kirjoituksistakin on huomannut. Minusta kuitenkin tuntuu, että tämän päivän auringonpaiste, pari tallivapaata sekä pari onnistunutta minihyppelyä taas nosti jostain sen yrittämisen innon.

Olen hypännyt pari kertaa muutamia hyppyjä muun tekemisen ohella vaatimattoman 40cm, mutta homma luistaa ja varmuutta alkaa olemaan itsellä ja hevosella ihan erilailla kuin hetki sitten.

Innostuksissani ajattelinkin tempaista rataharjoituksiin ja 30cm lisäksi riipaista 50cm radan.
Ei paljoa monelle, meille etenkin ratana sitäkin enemmän!

Voipi olla että tämä suunnitelma kaataa minut taas pohjamutiin, mutta nyt taas nautin näistä positiivisista fiiliksistä niin kauan kun sitä riittää!

...entä jos?

Jos olisin parempi ratsastaja, mihin asti minulla ois mahdollisuudet päästä? Jos haluan pärjätä, riittääkö siihen nykyinen hevonen vai olisiko sitä pitänyt vihdoin kuunnella muita ja ostaa valmis kisahevonen?

Jos olisin ostanut valmiin hevosen, olisiko sekään taattua, että pääsisin etenemään?
Mitä pitää tehdä, että pärjää, jos ei ole luonnonlahjakkuus?

10.5.2017 kuva Veera Schütt

En varmasti ole ainut joka miettii joskus tällaisia asioita.

Itse olen miettinyt viime aikoina paljonkin, että onko unelmani hukkaan heitettyjä jo valmiiksi, koska jopa Ceen radat menee pieleen kerta toisensa jälkeen.

Kotona ja valmennuksissa kaikki sujuu, mutta kisoissa on ongelma; se vasen laukka, jonka takia kaatuu moni asia.

Hevonen on mennyt pienessä ajassa eteenpäin, joskin viime aikoina on tuntunut, että olemme jämähtäneet paikoillemme. Emme suinkaan hevosen takia, vaan oman osaamiseni vuoksi.

En ole koulupuolella osaava ja liian pitkä tauko esteissä aiheuttaa rimakauhua.

Haikeudella katselen muiden estekuvia ja mietin kuinka kukaan uskaltaa hypätä 80cm tai jopa enemmän? Kuinka kukaan uskaltaa hypätä maastossa ja laukata niin paljon kun hevonen pääsee?

Tai kuinka kukaan saa hevosensa kulkemaan kouluradalla niin kauniisti ja tasaisesti kuin monet ystävänikin?

Pistän oman osaamattomuuteni kokemattomuuden piikkiin.
Mutta kuinka voi olla kokematon kun on ratsastanut 16 vuotta?

10.5.2017 kuva Veera Schütt

Niin.. olen viime päivinä miettinyt kovasti, että olisinko parempi ratsastaja, jos olisin ollut aktiivisempi viimeisin 10 vuoden aikana?

Ensimmäiset noin kolme vuotta ratsastin 1krt/vkoon ponitunneilla.
Hetken ratsastin 2krt/vkoon siten että tunti poneilla ja tunti hevostunneilla.

Lopulta siirryin vain hevostunneille ja kerta viikkoon ratsastus jatkui sielä.

5v ratsastusta takana ja ostin ekan hevoseni eli Enskan. Ravuri suoraan radoilta, mutta ymmärsi mikä on satula ja että se kuuluu selkään, siinä kaikki.

Enskan loppuaikana kävin kerran ratsastuskoulun hevosella valmennuksessa, mutta muuten ratsastelin liki 3 vuotta vain omalla pitkin puskia.

Sitten tuli Jelle, jonka kanssa oli haave valmentautua ja kilpailla. Reilun vuoden ehdimme sitä tehdäkin, ekan puoli vuotta jopa aika ahkerasti. Sinä aikana edistyimmekin valtavasti.

Sitten meni jalat ja kaikki muut ongelmat alkoivat ja tunneilla käyminen jäi.
Kävin seuraavan noin 5v aikana vain muutamilla tunneilla ja valmennuksissa.

10.5.2017 kuva Veera Schütt

Näillä lähtökohdilla mietin, miksen osaa ratsastaa? Ei ihminen osaakaan, jos ei käy tunneilla. Tai jos on luonnonlahjakkuus, mutta minä en ole, tarvitaan valvovia silmiä ja neuvoja. Muuten ratsastus muuttuu ratsasteluksi ja oppiminen jää.

Seuraavana mietinkin, että jos nyt käyn säännöllisesti vielä valmentautumassa, voiko minusta vielä tulla hyvä? Vai loppuuko osaaminen ja ennen kaikkea rohkeus kesken?
Uskallanko vielä joskus hypätä kisoissa edes 70cm, saati ekaa 80cm rataani kisoissa?

Saanko vietyä hevostani eteenpäin, samalla itsekin oppien? Vai tyssääkö unelmani kerta toisensa jälkeen liian raakoihin hevosiin ja liian suuriin unelmiin?