 |
| Ensi kohtaamisemme 18.6.2016 |
Päätin jakaa tarinamme, miten me Tiikerin kanssa päädyimme yhteen.
Edellinen hevoseni oli siis Jelle, friisiläinen. Rotu vei täysin mennessään, mutta oli asioita, joiden vuoksi en kuitenkaan halunnut friisiä vaan friisistä risteytyksen: barockpinton.
Joitain vuosia sitten olin ihaillut barockpinto oria myynnissä markkinoilla ja se vei mennessään. Otin rodusta selvää ja ikäväkseni sain todeta, että kyseinen barockpinto oli ainut laatuaan Suomessa.
Rupesin koluamaan markkinoita ulkomailta ja Norjasta löytyi kivan oloinen peruskoulutettu tamma, sekin vain valitettavasti oli heti mennyt kaupaksi. Sitten Itävallan suunnilta löytyi seuraava kivan oloinen. Nuori ori, vasta totutettu satulaan ja hintaakin oli himppasen liikaa mielestäni tasoon nähden.
Päätin ottaa yhteyttä Iberianhevosyhdistyksen Ninaan, olin häneltä joskus aiemminkin kysellyt alustavasti kuinka hänen kauttaan hevoshommat etenevät ja millaisia hevosia olisi saatavilla. Pistin hänelle viestiä, että etsin barockpintoa ja annoin hevoselle kriteerit mitä etsin ja millaisen hevosen haluaisin.
Nina laittoi muutaman kuvan minulle, millaisia oli juuri myyty, että sellaisiako tarkoitan? Kerroin, että toinen oli juuri sellainen kun nimenomaan friisiristeytystä etsin, mutta ei se friisi ihan välttämättömyys ole, koska Espanjasta löytyisi "barockpintoja" helpommin PREstä risteytettynä.
Jäin odottamaan viestiä eikä kauaakaan mennyt, kun sain tietoja ja kuvia Tiikeristä. Olin myyty, tekstistä päätellen hevonen oli juuri sitä mitä etsin ja siinä oli se jokin, että tiesin "tuo on minun".
Epävarmuus kuitenkin iski, uskaltaisinko ostaa hevosen ulkomailta näkemättä ja kokeilematta? Postimyyntiponi? Pääasiassa olin kuullut Ninasta pelkkää hyvää, mutta tietenkin ne pari huonoa kokemusta arvelutti, koska en ihmistä tuntenut.
Pyysin hevosesta ratsastusvideota, jotta edes hieman näkisin miten hevonen käyttäytyy, ontuuko se tai näkyisikö videolla jotain miksi haluan tai en halua juuri tätä hevosta.
Sain videon, totesin että ei siinä ainakaan ole mitään, miksen hevosta haluaisi, mutta että en kyllä uskalla sijoittaa minulle isoa rahaa hevoseen, jota en ole nähnyt, koko perhettä ei ole varaa lennättää viikonlopuksi Espanjaan ja yksin en oman diabetekseni vuoksi uskalla lähteä.
Asia painoi ja pohdin mitä teen, mutta unohdin asian hetkeksi, koska lähdin ystäväni polttareihin...
Illalla kun isoisäni ihanana ihmisenä tuli minut kaupungista noutamaan kotiin, hän kysyi, että joko olen kaupat hevosesta tehnyt? Jostain syystä siis pappani oli myös ihastunut hevoseen, vaikka oli aiemmin sitä mieltä, että juuri nyt ei ehkä uutta hevosta pitäisi hankkia.
Kerroin ongelmani ytimen, että pitäisi lähteä katsomaan, mutta en yksin uskalla. Pappa lupasi aikailematta, että mummu lähtee mukaasi! Eihän heillä rahaa ole moiseen, mutta pappa hanakasti lupasi, että kyllä sen verran jostain taiotaan!
Sunnuntai aamuna soitin mummulle, että pappa muuten lupas, että lähdet mun kanssa Espanjaan. Mummu sanoi samaa kun minä papalle yöllä, ettei rahaa ole, mutta pappa taustalla huuteli että kyllä sitä jostain löytyy.
Maanantaina sitten alettiin kiireellä järjestelyt, koska hevoset menevät nopeasti kaupaksi, vaikka tämä minulle varattuna olikin, ei sitäkään voi tolkuttomasti varattuna pitää ja seuraava viikonloppu oli moneen viikkoon ainut mahdollisuus lähteä reissuun.
Minun piti uusia passi ja se ei käynyt mitenkään helposti kun kuva oli vääränlainen, liian huono, epäselvä ja mitä lie. Juoksin kodin, poliisilaitoksen ja valokuvaamoiden välillä yli 3h selvittämässä passi asiaa.
Kun lopulta pääsimme varaamaan lentoja, oli katsomamme lennot jo menneet. Pitäisi lähteä päivää aiemmin ja minulla oli töissä iltavuoro. Lentojen hinnatkin jo tuplat.
Ei auttanut kun soittaa työkaverille ja kysellä, voisiko tehdä mun vuoroni, jotta pääsen hevosostoksille.
Pitkän taistelun jälkeen oli passi tilattu ja lennot saatu sekä työvuorot sumplittu.
Ilmoitin Ninalle, että ensi viikonloppuna menisimme hevosta katsomaan, pääsisikö hän mukaamme?
Nina kertoi, että Jonatan joka hevosien myyntiä hoitaa, oli viikonlopun Suomessa ja joku muu tallilla oli myynyt oletettavasti hevosen. Ja että hän yrittää järjestää itselleen matkat, jotta tulee mukaamme.
Olin tietenkin murheen murtama, koska hevonen oli myyty, jota olin menossa katsomaan. Ajattelin kuitenkin lähteä, koska tallilla olisi paljon valinnanvaraa ja Nina jo viestillä tarjosi minulle toista kivaa hevosta. Sekin oli oikein kaunis, mutta enhän minä Tiikeriä voinut unohtaa. Avoimin mielin lähdimme matkaan.
Saavuimme myöhään illalla seuraavana perjantaina Barcelonaan ja Ninan lento saapui aivan meidän jälkeemme. Menimme Ninan kanssa samaa matkaa hotellille ja sovimme aamupala treffejä ja koska menemme tallille.
Aamulla söimme hotellillamme hyvän aamupalan, jonka jälkeen Jonatan haki meidät hotellilta ja kävimme vielä kahvilla eräässä kahvilassa ja juttelimme niitä näitä.
Ette voi edes uskoa, kuinka uskomatonta palvelua saimme Ninalta ja Jonatanilta! Aivan kun olisimme toiseen kotiin tulleet!
Noh, kahvin jälkeen suuntasimme tallille, jossa oli tontin toisessa päässä isot myyntitallit ja toisessa päässä talli, jossa myydyt hevoset odottivat kuljetusta uuteen kotiinsa ynpäri maailmaa.
Ensimmäisenä kiertelimme myyntitallissa, jossa Jonatan esitteli hevosia, jotka täyttäisivät kriteerini ja olisivat sopivia hevosia juuri minun käyttööni. Jonatan kertoi rehellisesti, jos jokin ihailemani hevonen ei ollut hänen mielestään sitä mitä etsin.
Oli mahtavaa, että Ninalle ja Jonatanille oli tärkeää se, että saan juuri itselleni sopivan hevosen, eikä vain haluttu mahdollisimman kallista myydä, kuten Suomessa on tapana. Kaikista hevosten vioista kerrottiin rehellisesti, jos sellaisia oli.
Jonatan oli piilotellut minulle mustaa PRE ruunaa hieman sivummalla, jota minulle viestillä oltiin tarjottukin, että pääsisin kokeilemaan sitä ja päättämään olisiko se etsimäni. Minulle ehdotettiin myös erästä varsin persoonallisen näköistä, rauhallista tammaa, mutta se ei iskenyt minuun.
Valitsin kokeiluun sen mustan Pre ruunan, joka oli todella Jellemäinen, niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Se oli kuin Jelle ilman tupsuja.
Seuraava valinta oli risteytysruuna, rotuja en muista mitä siinä oli. Se oli solakampi, täplikas nuori, joka oli toiminut näytöshevosena. Se osasi espanjalaisen käynnin, passagen, maate menon ratsastajan kanssa jne. Varsinainen pakkaus!
Kolmas valinta oli iiiiiso nuori PRE ori. Oli kokoa ja näköä, ikää 4,5v eikä ollut kauaa ratsutettu, mutta oikein super kiva nuori, jolla olisi ollut uskomattomat muuvit kouluradalle! se vaan tuntui auttamattomasti itselle liian isolta, koska jouduin penkiltä menemään satulaan.
Valitsemani hevoset esitettiin irtona ja kaikki vaikuttivat oikein kivoilta. En olisi uskonut, että näinkin monta kivaa hevosta voisi löytyä näin nirsolle ihmiselle. Kaikissa oli paljon hyvää.
Sitten Jonatan pakkasi autoonsa satulan, suitset sekä erään tallitytöistä ja lähdimme käymään toisella tallille, jossa myydyt hevoset ovat. Ymmärsin, että heillä on sielä jotain hoidettavia asioita ja että tallityttö menee sinne ratsuttamaan hevosia.
Pääsimme perille ja meille esiteltiin paikkoja sekä näytettiin hevosia ja kerrottiin mihin kaikkialle maailmalle ne ovat menossa. Hevosia oli lähdössä mm. Belgiaan, Arizonaan ja Suomeen. Jopa muutama friisi, myös tallinomistajan oma friisi oli tällä tallilla :)
Yhtäkkiä näin täplikkään pyllyn ja aaltoileva suru meni lävitseni, tuola se murheenkryynini olisi.. Jonatan sanoi minulle jotain Espanjaksi, nauroi ja käänsi minua pois karsinalta. Sitten Ninakin alkoi nauramaan ja hän kertoi, että Tiikeri oltiin myyty tallinomistajan paikalliselle ystävälle, joka oli maksanut jo käsirahankin. Jonatan oli kotiintullessaan palauttanut käsirahat ja antanut vielä extraa päälle ja kertonut, että hevonen on varattuna toisaalle.
Se siis odotti tallissa minua varten, vain ja ainoastaan minua varten. Olen tällaisissa tilanteissa huono näyttämään tunteitani, olen sisäisesti onnellinen ja innoissani, melkein aloin itkemään. En ole varma, pystyinkö edes hymyilemään vai olinko kovinkin totinen?
Tallityttö vei Tiikerin kentälle ja se esitettiin minulle ensin irtona. Sitten se satuloitiin ja tyttö esitteli hevosen ratsastaen, jonka jälkeen pääsin itse selkään. Olin epävarma, enhän ollut istunut hevosen selässä, saati ratsastanut kunnolla hetkeen.
Olin kun alkeiskurssilla, joka ei osannut mitään. Eikä yhtään auttanut, että hevonen oli niin erilainen ratsastaa, se oli herkkä, mutta orina myös testasi heti, onko pakko edes liikkua. En siis aluksi meinannut saada sitä edes kävelemään, saati ravaamaan, eikä laukasta edes voida puhua... Kyllä se laukkakin lopulta pari kertaa nousi muutaman askeleen verran, mutta se vaatikin aikaa ja kirjaimellisesti paljon hikeä.
Olin jo Tiikerin jälkeen ihan makaronina ja minulla oli vielä 3 hevosta kokeilematta.
Siirryimmekin takaisin myyntitallille kokeilemaan muita hevosia. Hevoset satuloitiin vuoronperään, tyttö esitteli ratsain ja sitten kokeilin itse.
Jokainen hevonen oli aina helpompi ja helpompi, olin selkeästi päässyt jujuun, kuinka niitä ratsastettiin. Minua hieman nauratti, koska Tiikeri vei sydämeni ja se oli ainut, jonka kanssa koeratsastus ei sujunut pätkääkään. Mutta toisaalta, kohta 8v taaksepäin, eihän se Jellenkään koeratsastus onnistunut, enkä sitäkään meinannut laukkaamaan saada :D
Kun hevoset oli kokeiltu, Jonatan vei meidät ravintolaan syömään. Vietimme oikein mukavan hetken yhdessä. Oikeasti, reissu oli kaikkiaan niin mahtava, ettei Suomessa tuollaiseen palveluun ja ystävällisyyteen yllä kukaan!
Ruokailun jälkeen palasimme tallille ja pyysin, että haluaisin vielä kerran ratsastaa Tiikerin, ennen kuin teen lopullisen päätökseni kuka lähtee Suomeen. Varmaa oli, että joku lähtee ja suurimmat tunteet herätti kaksi täplikästä.
Alkoi raju ukkosmyrsky ja pian paikat jo tulvivat, joten Jonatan lupautui hakemaan meidät sunnuntai aamuna vielä ratsastamaan, vaikka talli oli periaatteessa kiinni sunnuntaisin.
Sunnuntai aamu koitti, pakkasimme tavaramme mukaan, koska meidän oli määrä lähteä Barcelonan keskustaan päiväksi, illalla lentokentälle ja kotiin.
Tiikeri oli kuin eri hevonen kun toisen kerran istuin selkään. Sain jopa laukat nousemaan, vaikken kovinkaan hyvin.
Kun nousin hevosen selästä, se käveli irti perässäni ja tuntui, kun olisimme tunteneet aina. Ei ollut päätöksestä epäselvyyttä, tuo hevonen lähtisi Suomeen!
Ja niin Tiikeri kuukautta myöhemmin saapui tallin pihaan.
Mikään asia ei ollut matkallamme kovin suora, kaikkea sattui ja tapahtui, mutta tiet kohtasivat. Siksi uskon, että tuo hevonen on juuri minulle tarkoitettu <3
Alkutaipaleemme oli yhtä seikkailua ja sitä se on varmasti myös jatkossa!
Mutta MEITÄ ei olisi ilman Ninaa ja Jonatania! He ovat iso osa seikkailuamme ja tahtoisinkin heitä kiittää aivan kaikesta, menneestä ja tulevasta! Nina on edelleen auttanut meitä paljon, jos kysyttävää on. Voin siis lämpimästi suositella Ninaa eli Iberianhevosyhdistystä/Sunhorsea, mikäli olet omaa silkkiturpaa vailla! Hänen kauttaan minä löysin timanttini! <3
PS. kokeilemistani hevosista 3/4 tuli Suomeen samalla kuljetuksella, joten jos tunnistat omasi, niin terkkuja karvakorvalle, löysit itsellesi myös timantin ;)
