Hyvänmielen ratsu

Käy kova tuuli, oksia lentelee kentälle välillä kypäräänkin kopsahtaen. Iso lätäkkö vie suuren osan sulana olevasta pääty-ympyrästä, joka on kuravelliä lätäkön lisäksi.

Kura roiskuu ja tuuli vain vinkuu korvissa.

Välillä aurinko paistaa niin, että voi sanoa jopa olevan lämmin! Toisessa hetkessä alkaa keväinen sadekuuro, joka kastelee hetkessä, mutta toisessa hetkessä olet jo kuiva, jos ei lasketa kohtia, jotka ovat jo kuran peitossa.

Kaikesta tästä huolimatta hevonen tarpoo kuravellissä eteenpäin ja alkukankeuden jälkeen se kulkee jopa aika kivasti.

Kun tuulen mukana, puusta lentävä oksa ohittaa turvan, ei hevosen ilme värähdäkään, vaan se hakeutuu vieläkin pyöreämpään muotoon ja sen ilme oikein huutaa "katso äiti! Minua ei pelota nyt yhtään, teen hienosti töitä!"

Ainut neuvoteltavissa ollut asia lieni kuralätäkkö, johon muutaman otteeseen jo pelkäsin löytäväni tieni ilmalennon kautta!

Kaikessa kauheudessaan tallireissu oli oikein onnistunut: sain hyvän mielen sekä hieman jotain taas aikaiseksikin. Mikä olisikaan parempaa?

Parasta hevosellesi?

Jokainen hevosenomistaja varmasti tekee päätöksiä sen mukaan, mitä pitää parhaimpana vaihtoehtona hevoselleen, tai ehkä jopa itselleen ja hevoselleen.

Se voi olla mitä vain pienemmästä päätöksestä isompaan, se on kaikkea sitä mitä teet tai olet tekemättä hevosellesi; uudi tallipaikka, eri tarhakaveri, ruokinnan muutos, uusia varusteita...

Uskon, että meissä suurimmassa osassa on sen verran hömppää kukkahattutätiä, että se oma hevonen merkitsee niin paljon, että hevosen eteen tehdään vaikka mitä! Jokainen, ainakin lähes jokainen päätös tehdään sen mukaan, että hevosella olisi hyvä olla.

kuva Veera Schütt

Mutta minusta olisikin hauska tietää, mitä hevonen todella haluaisi? Jos se saisi päättää, mitä se tekisi?

Haluaisiko se säännöllistä liikuntaa vai haluaisiko se kaahata täyttä laukkaa pitkin maita ja mantuja?

Haluaisiko se kokeilla erilaisia ruokia vai haluaisiko se jotain määrättyä rehua, tai ehkäpä jättää jotain oikeasti syömättä?

Haluaisiko se tarhata yksin, kaverin kanssa vai laumassa?

Tykkääkö hevoseni joka päiväisestä lässytyksestäni ja rapsutuksista vai olisi se tyytyväinen pelkkiin porkkanoihin, lässytykset sikseen!?

Toki me omistajat teemme ne päätökset sen mukaan, mitä hevonen on ja miltä se vaikuttaa, koska se on onnellisimmillaan, ainakin meidän silmiimme, mutta voiko silti jokin mennä pieleen?

Kuka tai mikä on määrittelemään sen, mikä on parhaaksi hevoselleni? Onko sille mitään mittari, mistä tietää koska hevonen on aidosti onnellinen, eikä vain esimerkiksi miellytä meitä ihmisiä?

Jonkun hevonen tarvitsee joka päivä liikuntaa ainakin 2 tuntia päivässä, vapaita se ei tarvitse eikä kaipaa. Jonkun hevoselle riittää tunnin hölköttely päivään, ei välttämättä edes sitä ja vapaitakin voi pitää vaikka viikon jos siltä tuntuu. Hevonen vain nauttii..
Jonkun hevonen haluaa tarhailla vain päivän valolla, jonkun hevonen haluaa seistä ulkona säällä kun säällä ja niin kauan kuin mahdollista, sisälle se ei kaipaa, vaikka taivas putoaisi..

Niin, hevoset ovat yksilöitä, jotka kaipaavat eri asioita, mutta mikä on sille parasta?

Onko se riittävä mittari, että suhde hevoseen on hyvä ja se näyttää silmin nähden kaikin puolin hyvinvoivalta sekä onnelliselta? Minusta näissä on jo aika hyvät lähtökohdat, koska jos hevoseni ei olisi onnellinen ja jos kohtelisin sitä sen mielestä väärin, väittäisin ettei se pitäisi minusta. Mutta koskaanhan ei hevosensa eteen voi tehdä liikaa, eihän?

Paniikki iskee, mitä lupasinkaan!?

Jos mielessä pyörii pieni paniikki siitä, että mihinkä sitä on taas sotkeutunut, se ei voi koskaan olla mikään vuoden paras idea? Vai voiko?

Myönnän työntäneeni lusikkani soppaan, viimeistään nyt kun kakat on housuissa eikä enää mitään mahda!

Lupauduin siis alkuvuodesta heppamessuille mukaan Tiikerin kanssa, mutta nyt nämä asiat ovat muuttuneet tässä sen verran, että paniikki iskee.

Näen kauhukuvia kuinka Tiikeri on villi, hyppii pystyy, ravailee ja pörhistelee, eikä varmastikaan tee mitään mitä pyydän.

Osallistumme maastakäsittelyyn ja ehtonani oli, että jos on perusrata, tulemme. Ja niin pitiki olla, mutta tänään ilmenikin, että ratana on jotain ihan muuta ja meillä ei ole rahkeita sellaisia suorittaa.

Ei auta kun alkaa treenaamaan! Onneksi Tiikeri on fiksu... ainakin kotona!
Messualueella en olekaan sen fiksuudesta ihan vakuuttunut :D

Mutta soitellen sotaan ja sitä rataa, jonkunhan joka tapauksessa täytyy hävitä, niin me voimme varata sen sijan jo näin etukäteen ;)

Onhan se jo oma tilaisuutensa päästä messuilemaan, niin otetaan kokemuksen kannalta, meni miten meni! Jos Tiikeri käyttäytyy fiksusti, sehän on vain plussaa!
(ja jos se ei käyttäydy, en kehtaa varmasti enää näyttää naamaani missään ;D)

Liian täysi kalenteri!

kuva Veera Schütt

Kun alkaa vahvasti näyttämään siltä, että kalenterissa on liikaa ohjelmaa eikä kaikkeen mitenkään ratkea, puhumattakaan siitä, että kuski suostuisi kaikkeen, täytyy tehdä vaikeita ratkaisuja sen suhteen, mikä on tärkeää ja mikä ei?

Meidän menot ja meinigit olisivat alkaneet ensi viikonlopusta ja meillä olisi ollut menoja joka viikonloppu huhtikuussa, eikä mukana ollut vielä yhtäkään valmennusta, niin fiilistelin ettei tästä tule mitään! Menot olisivat tainneet loppua vasta toukokuun alkuun ilman karsimista.

Kaiken lisäksi Tiikeri rokotettiin viime viikolla, enkä taas ole ainakaan viikkoon ollut selässä.
Kelienkin vuoksi liikutus ollut lähinnä laiskaa "hevonen kentälle irti ja raippa mukaan" -tyyppistä. Eli soitellen sotaan oltais viikonloppuna lähdetty kisailemaan.. eih, kuulostaa niin mun tavalta lähteä kisailemaan...

Olen karsinut kalenteristamme jo kahdet kisat ja yhden valmennuksen, eikä silti ole yhtään "vakivalkkua" sovittuna, saati mietittynä sille sopivaa saumaa huhtikuussa. Mihin ihmeessä ne sovitan, jos levätäkin kuulemma joskus tarvitsisi?

Lähellä olevat kisathan olivat tietenkin niin tärkeät, että niihin mennään vaikka pää kainalossa, eikö vain!?

Fiksumpaahan olisi keskittyä vain niihin valkkuihin, mutta kokemus kisoista houkuttelee taas liikaa, kun kisailemaan ei olla vielä kauheasti päästy.

Miten se onkaan aina niin, että kaikki kiva tapahtuu aina ryppäässä ja sit on pitkä pätkä ilman mitään kivaa!? :D

Huhtikuuta odotellen, ei ainakaan tekeminen lopu!

rakastan

17.3.2017 kuva Veera Schütt

Kun kävelet tarhaan hakemaan hevostasi, parasta mitä voit kuulla, on hörinä tai jokin muu äänimerkein päästetty tervehdys, mutta mitä jos sitä ei kuulu?

Tuo tervehdys on minulle sikäli outo, etten muista ensimmäisen hevoseni koskaan huutelevan minulle koko 7 vuoden aikana. Se harvemmin muutenkaan piti ääniä.

Jelle taas huuteli minulle myös ehkä kaksi kertaa vuodessa meidän 7 vuoden taipaleen aikana, jos sitäkään.. sekin oli aikalailla hiljainen kaveri siis.

Sitä aina ajattelee, että on saavuttanut jotain suurta, kun saat hirnunnan tervehdykseksi mutta kertooko se kaikkea? Eihän kaikki hevoset lirkuttele!

Tiikerikin on oriksi aika hiljainen, ei sekään paljon itsestään ilmoittele. Jos joku valmennus- tai kisapaikalla huutelee, Tiikeri vastaa, joskus se saattaa ilmoittaa tullessaan, et täällä ollaan! Jos muut huutelevat vähän väliä, alkaa jo Tiikerikin ihmetellä, että mikä on kun pakko jatkaa?

Tiikeri ei paljon ole puhunut ja pussannut, Pätkis sitäkin enemmän.

Olenkin miettinyt, että missä mättää?

Tiikeri tekee mitä pyydän, se kunnioittaa, mutta se ei näytä tunteitaan millään tavalla? Kyllä edelliset hevoseni ovat rakkauttaan jotenkin osoittaneet, vaikka hiljaisia ovat olleetkin!

Kun menen tarhalle, Pätkis saattaa kiljua tervehdyksen ja pieni kipitys kuuluu kun se kipittää tarhan perältä luokseni innoissaan! Tiikeri yleensä möllöttää tarhan perällä, pää kyllä nousee kun tulen, mutta ei asian eteen tehdä sen kummemmin mitään.

Olo on kuin lottovoittajalla niinä hetkinä, kun Tiikeri tervehtii hörinällä tai se jopa tulee luokseni omatoimisesti!

Olenkin viime aikoina Herra orille motkottanut siitä, että eikö se yhtään mua rakasta, näkee piru vieköön mutkin vain porkkanana!

Myönnän, tuo porkkanan anto on lähtenyt hieman käsistä, koska minua niin kävi sääliksi kun toinen tuli lämpimästä kylmään ja täällä ei ole mitään tuttua sille, joten saattoi herkkujen anto lähteä hieman lapasesta...

Nyt olenkin kunnostautunut ja palkkaan Tiikeriä ennemmin kehuilla, taputuksilla ja rapsutuksilla, välillä muistan palalla porkkanaa.

Jokin on silti muuttunut, jokin ihan pieni juttu... nimittäin hetken lässyttelyn jälkeen kentällä, se on alkanut kovasti pussailemaan! Raksit seinään, olen saavuttanut jotain!

Edes hyvin menneet kisat eivät korvaa tuota tunnetta, joka tulee siitä, kun tiedät hevosesi ihan aidosti välittävän sinusta. Siteenne vahvistuu ja yhteistyö on taas paljon helpompaa.

Iberianhevosyhdistyksen Nina minulle sanoi Tiikerin minulle tullessaan, että se valitsi minut. Aina joskus jopa uskon siihen.

Tarinamme mutkista huolimatta saimme toisemme ja se on voittanut pienessä ajassa jo ison palan sydäntäni. Tuo hevonen on jotain sellaista, mitä eivät edes sanat kuvaa. En voi sanoa kuin; RAKASTAN!

Voiko ilman voittamista olla hauskaa?

Nykyään hevosien kanssa voi harrastaa laidasta laitaan. On "perus" este-, koulu- ja kenttäratsastuksen lisäksi niin paljon vaihtoehtoja ettei enää perässä pysy! Tietenkään raviurheilua unohtamatta!

On maastakäsittelyä, on westerniä, vikellystä, valjakkoa, ratsastusjousiammuntaa, matkaratsastusta, askellaji hommia... eikä tässä varmasti ole edes puoliakaan!

Kuinka hauskaa olisikaan harrastaa kaikkea, mutta ne kai pitäisi osatakin?

Meillä pääpiste on kouluratsastus. Mutta kovasti taas kutkuttelevat kerran korkatut matkaratsastus sekä maastakäsittelytouhut. Uutena mielenkiinnonkohteena ratsastusjousiammunta, mutta se taitaa kaatua jo minun jousiammunta taitoihin ihan ajatustasollakin.

Tänään kentällä pyöriessä tuttu ajatus siitä, että voi kunpa osaisin ratsastaa, putkahti taas mieleen kun suunnittelin mihin suuntaamme tai olemme suuntaamatta kisoihin.

Mikään ruusukkeiden kerääjä en ole koskaan ollut, mutta se ruusukehan se tavoite on aina, oli laji sitten mikä hyvänsä. Luulen, etten ole ainut joka näin pohjimmiltaan ajattelee?

Olen yrittänyt opetella tavan ajatella, että kisoista haetaan vain kokemusta, suurimmaksi osaksi siksi, ettei se häntäpään pitäminen tunnu niin pahalta, mutta kyllähän tavoite on aina silti pärjätä. Jos ei pärjää, ei ratakaan muka voi olla hyvä.

Jos sattuu pärjäämään, en ole sillonkaan tainnut olla koskaan tyytyväinen suoritukseen? aina on jossain vikaa ja pitäisi parantaa asiaa x tai y.

Mikä siis on todellinen tavoite kisoissa? Mikä on pohjimmiltaan se tärkein asia?

Voiko ilman voittamista siis olla edes hauskaa?

Ne jotka vastaavat, että kyllä voi, ovat fiksuja! Hatunnosto teille! Eihän harrastuksen hauskuuden pidä olla sidoksissa pärjäämisiin, vaikka pärjääminen kivalta tuntuukin.

Itsellä on missio tehdä hevosen kanssa mahdollisimman paljon erilaisia juttuja, miksei kisatakin niissä.  Mutta pääasia silti täytyy pysyä siinä, että tämä on hauskaa ja kisoissa toimimme hevosen kanssa saumattomasti tiiminä, meni kuinka meni!

Missio ei ole helppo, koska suurin työ tehdään pään sisällä ;)

Hevosen monta persoonaa

Tiedättekö kun ihmisillä on monta minää? On työminä, kaveriminä, parisuhdeminä, erikaveriminä, naapuriminä, harrastusminä... listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Jokaisella on se oma minuus, joka hieman muuttuu riippuen missä on, kenen kanssa jne.
Jollain on näitä jakautuneita persoonia vähemmän, jollain enemmän.

Sama pätee hevosiin, yksi hevonen voi toimia yhdellä muttei toisella. Yhdelle hevonen näyttää yrmykyrmy naamaa, toisen naama nuollaan ennen kuin kissaa ehtii sanomaan. Toisella laulla nousee, toisen kanssa peräpää on ainut joka nousee ilmaan.

Kengittäjä totesi tänään, että ei luota hevoseeni, että se on jollain tavalla hieman häijy. Juu noh, aika koville ja veemäisiä juttujahan se on tehnyt kengittäjälle, joten mielipide asiasta hyväksytty, vaikka toki itseä hieman nauratti, että sehän on vain herkkä ori, jonka kanssa täytyy käydä keskustelu kuka on pomo. Muutenhan se on sellanen mamman lussukka!

Tiikeri taitaa olla tallimme kiltein hevonen, vaikkei ne muutkaan pahoja ole. Se toimii tallia tehdessä kaikilla kivasti. Ainakin pääasiassa, mutta toki olen ohimennen kuullut hevosestani hieman juttuja, joista jo voi päätellä että kyllä se hieman erilailla pelittää eri ihmisten kanssa.

Valmentajaan Tiikeri on tehnyt vaikutuksen, kun niin fiksusti käyttäytyy valkussa, oli yksin tai kavereiden kanssa. Ei ole väliä vaikka maneesi rämisee tai lunta tippuu katolta. Se on löllölussukka, jolta pitäisi ratsastajan vain osata vaatia, niin tekee vaikka minkä tempun.

Minun mammanmussukkani lisäksi, olen löytänyt sen joskus ilkikurisen Tiikerin. Ei se pahaa tarkoita, se vain haluaa hieman näpäyttää tai tehdä mitä itse haluaa.. no kula ei haluaisi? Sillä siis on omat mielipiteet!

Olen miettinyt, että olisi hauska tietää miten Tiikeri käyttäytyisi, jos vieras ihminen menisi sen hoitamaan ja ratsastamaan ilman minua, millainen se olisi? Super kiltti  häijy? Vai ei eroa käytöksessä?

Mietin myös, mistä johtuu hevosen erilainen käytös eri ihmisten kanssa?

Ihminen käytöksellään vaikuttaa siihen, että hänestä pidetään, häntä arvostetaan, pelätään tms. Käytöksellä siis yleensä pyritään johonkin.

Mutta entä hevonen? Mihin se pyrkii käytöksellään?

Vai onko käytös vain mielivaltaista tai riippuvainen esimerkiksi käsittelijästä?

Heijastaako hevonen käytöksensä käsittelijästä vai jostain muualta? Vai onko hevosilla vain enempi tai vähempi jakautuneita persoonia, jotka vain tulevat esille eri tilanteissa?

Ojasta allikkoon vai askel edellä suunnitellusti?

Kun kyse on ikuisesta puskaratsastajasta, vailla minkäänlaista taitoa ja osaamista, voi olla suurikin harppaus haukata liian iso pala. Vaikka kyse olisikin vain seurakisojen pikku luokista.

Herra ori tyytyväinen omaan suoritukseensa?

Kun on tasoa Puska Ö, sitä miettii, että mennäänkö ojasta allikkoon kun valmentajakin miettii valmennuksessa tehtävät sen mukaan, että "Been ohjelmissa tämä suoritaan näin.."

Niin, Been ohjelmissa ja minusta tuntuu, että juuri ja juuri on selvitty Ceestä, Beet on menty pyristellen läpi.

Mietin asiaa pitkään, kunnes tajusin, ettei tässä olekaan nyt siitä kyse! Tai osittain varmasti on, ehkä valmentaja toivoo meidän starttailevan Beetäkin, mutta ymmärsin, että valmentautuessa täytyy mennä askeleen edellä eikö!?

Jos treenamme vain Ceehen riittäviä asioita, pyristelemme Ceen radat läpi, mutta jos treenaammekin Beetä, meillä on mahdollisuus onnistua Ceessä.

Askel edellä, eikä yhtään enempää!

Kisoissa on osattava vaadittavat asiat, mutta sillä ei vielä pärjää. Enhän minäkään kisoihin mene hyppäämään 80cm, vaikka sen korkuisen esteen olen Tiikerillä ylittänyt, vaan kokemusta olemme hankkineet vasta ristikkojen verran ja yhtään korkeammat esteet olisivat typeryyttä.

meillä valennuksetkin ovat ilmeikkäitä!

Sama se on koulukisojen kanssa. Vaikka osaisimme yksittäisen tehtävän Aan ohjelmasta, olisi itsemurhaa edes yrittää startata rataa! Yksi temppu ei ole osaamista, siihen vaaditaan enemmän.

Ratsastaminen tai oikeastaan hevoset, on harrastus, joka vaatii pitkää pinnaa enemmän ja vähemmän asiassa jos toisessakin, oppiminen on ehkä se aikaa vievin, koska ikinä ei osaa kaikkea.... Joskus mietinkin, miksi kukaan edes harrastaa tätä? Olen tullut siihen tulokseen, että vain ne, joilla on päässä vähän vinksahtanut, harrastavat hevosia, eihän tähän kai kukaan täysijärkinen rupea!? (Silti en päivääkään vaihtaisi!)

Olemme samalla viivalla kaikki

Meillä oli tänään valmennustunti ja sillä reissulla väkisinkin korviini kantautui menestyneen ja osaavan ratsastajan murhe ja ahdistus. Suru siitä, ettei ole riittävä, ei osaa ja ei onnistu.

Tunnistin nuo tunteet, etten ole riittävän hyvä, enkä saa hevosta toimimaan jne... Jos hevonen toimii, sitä odottaa että se toimii jatkossakin ja toimiminen vain paranisi.

Niin, en olekaan näiden tuntemuksien vuoksi yksin, myös paremmat ratsastajat, paremmilla hevosilla tuntevat samaa laajaa skaalaa kuin minäkin!

onnistumisia 4.3.2017

Toisaaltaosaat tunsin helpotusta tämän tajutessani, toisaalta minua suretti kovasti toisen ratsastajan puolesta. Ymmärsin, ettei osaaminen helpota tuntemuksia, päinvastoin. Jos  ja menestyt, sinulta odotetaan enemmän ja omat tavoitteet ja vaatimuksesi kasvaa myös.

Haluaisinkin sano sinulle harrastusystävä hyvä, jos eksyt lukemaan blogiani, muista, että sinä osaat <3

Meillä kaikilla on huonoja päiviä, myös kisoissa, mutta etenkin valmennuksissa.

Anna itsellesi aikaa, tarvittaessa pidä vaikka tallivapaa jos homma ei luista! Kyllä se siitä taas! Meillä on loistava valmentaja, joka tekee kaikkensa aittaakseen meitä rteenpäin, ole avoin avulle ja neuvoille, kohta taas loistat ja näytät kaikille!

Niin, tämän neuvon kun itsekin muistaisi! Tai itseasiassa tänään sen ainakin muistan!
Vaikka valmennus oli ihan jees, korjattavaa on paljon. Olen kuitenkin tyytyväinen niihin hyviin suorituksiin, joita saatiin, huonoja juttuja viilaillaan mahdollisuuksien mukaan!

Itse nostan katseeni jo hiljalleen kohti uusia haasteitamme, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!?

Muistakaa, me kaikki olemme samalla viivalla ja meillä kaikilla on samat kriisit osaamistasosta huolimatta!

Hevonen ja sen muoto, mitä se on?

puskahevosen muoto riippunee pitkälti puskasta?

Sairaslomalla on tullut kulutettua paljon aikaa netissä, joten tämänkin aiheen revin ilmoille nyt eräästä facebook -ryhmän kinastelusta, yllätys! 

Keskustelussa tuli jokseenkin selväksi, että ihmiset haluavat eri asioita ja etenkin mieltävät eri asioita eri tavoin (ylläri taas, tämähän tuli selväksi jo hanki määrittelyssä!), vaikka kyseessä oli yksi ja sama asia, muoto. Muoto ei ollut edes se pääasia, josta lähdettiin liikkeelle, mutta siihen aihe ja kinastelu aika vahvasti päättyi, tai tyssäsi, voisi olla oikea sanavalinta...

Onko muoto vain hevosen pään ja kaulan asento? Onko muoto sitä, missä asennossa hevonen on kokonaisuudessaan liikkuessaan vai liittyykö siihen muotoon myös hevosen liike sikäli, että millaista liike on ja mistä se lähtee? Polkeeko takapää, astuuko hevonen allensa? Kuluuko eteenpäin pyrkimys osana muotoa? Vai onko se vain rentoutta ja hevosen venyvyyttä?

Niin, tästähän me voimme olla niin montaa mieltä kuin on vastaajiakin, onko kukaan oikeassa tai väärässä? Vai onko kyse siitä, mitä hevoselta halutaan ja odotetaan?

kuva Veera Schütt

Muoto riippuu pitkälti hevosen käyttötarkoituksesta, miettikääpä westernhevoselle kouluhevosen muoto, ei taitais spinit ja stopit onnistua siinä muodossa. Tai estehevonen, joka lähestyy 160cm okseria, muoto on taas eri kuin kouluhevosella, jolta odotetaan "normeja täyttävä" muoto, koska jostainhan sen arvostelun on lähdettävä, että millä perusteella pisteitä tippuu, eikö!? Tarkoittaen, että estehevosella suoritusmuoto on eri kuin sen koulutus-, työskentely- tai veryttelymuoto.

Askellaji suorituksessa kun issikka suorittaisi kuin kouluhevonen konsanaan, ei varmaan kiitosta tippuisi.

Valjakkohevosen muoto taas vaihtelee suoritettavan kokeen mukaan.

Hevosten muoto siis vaihtelee eri suoritusten mukaan ja muodot voivat vaihdella hyvinkin paljon sen mukaan onko kyseessä valmennusmuoto, verryttelymuoto vai kilpailusuoritusmuoto eri lajeissa.

Käyttötarkoituksen lisäksi muotoon vaikuttaa hevosen ikä, rakenne, terveys, kengitys, ruokinta, varusteet sekä koulutustaso tietenkin!

Samaa niillä on kuitenkin perusfysiologia ja rakenne; hevosella on noin 700 eri lihasta, joiden tulisi kaikkien saada oma osuutensa niin rentoutumisesta kuin työskentelystäkin.

Rentous on suuressa osassa, koska jos juututaan vain suorittamiseen, jää rasitus liian yksipuoliseksi.

vissiin liian alhainen muoto? kuva Veera Schütt

Muodon ratsastaminen, oli laji mikä hyvänsä, ei saa vaikuttaa ratsastettavuuteen negatiivisesti. Ratsastettavuudessa on kyse hevosen tottelevaisuudesta ensisijaisesti, tottelevaisuus taas on hevosen henkisen puolen asia. Jos hevosen henkinen puoli on kunnossa, sen asenne työskentelyä kohtaan on aina parempi ja näin se on ratsastettavuudeltaakin vastaanottavaisempi.

Mikäli hevonen on ratsastettu hyvin ja oikein, se hakeutuu itse tarkoituksen mukaiseen muotoon, koska muotoon hevosta ei voi pakottaa. Tai pakotettuna se ei ole ainakaan rehellisesti muodossa.

Muotoon ratsastuksessa tulee ottaa huomioon hevosen fysiologia, jonka tärkein painopiste on hevosen selkä ja sen käyttö sekä etujalkoihin kohdistuva rasite kun ratsastaja on selässä.

Eteen -alas ratsastettaessa selkä nousee ylöspäin ja saadaan selkä käyttöön, mutta tulee muistaa, että eteen-alas muoto ei ole hevoselle itsestäänselvyys! Eteen-alas ei tarkoita myöskään sitä, että ratsastetaan hevonen etupainoiseksi.

Muodon saavuttamiseksi tarvitaan myös takaosaa sekä takajalkojen toimintaa (plus kaikki se mitä tarvitaan siihen, että ne saadaan käyttöön ;)) Kun takaosa saadaan mukaan, päästään kokoamiseen, jonka avulla päästään rehellisesti haluttuun muotoon, niin että hevonen itse hakeutuu siihen ja on rehellisesti sitä!

Hevosen tulee olla irtonainen ja jäntevä, muttei jännittynyt. Hevosen tulisi olla eteenpäin pyrkivä, takaosa toimien, muttei se tarkoita kuitenkaan kaahaamista vaan maltillista, tahdikasta ratsastusta. Hevosen tulee olla suora, ja tukeutua tuntumaan, kuitenkaan painamatta ohjille.

Muoto on siis jossain määrin vain silmin nähtävä asia, asento, jossa hevonen liikkuu.
Mutta kuitenkin siihen liittyy paljon muutakin, kuten tekstistä voi päätellä.

Muodosta puhuttaessa meistä jokainen voi kuitenkin puhua eri asioista, joku voi mennä pintaa syvemmälle tähän hienoon ja laajaan asiaan joka rönsyilee sinne tänne, kuten tekstini, eikä siitä tule loppua.... tai sitten vain puhua siitä millaisessa asennossa  hevonen liikkuu. 

Koska sain jo itsenikin sekaisen tekstilläni, jätän teidät miettimään, oliko  tässä järjen hiventäkään!?

Minähän en siis tunnetusti tiedä mistään mitään, minulla on vain mielipiteeni ja tämä tietopuoli jätetään tarkoituksella muille, siksi kysynkin, mitä muoto on sinulle? Kuinka sen määrittelet ja mitä siihen mielestäsi kuuluu?

Onko muoto vain muoto vai kuuluuko liike siihen myös?

ps. omien ajatusten lisäksi, käytin tekstissäni Håkan Wahlmanin oppeja asiasta, joten tuulesta en temmannut kaikkea. Tekstissä siis saattaa olla kerrankin ihan asiaa myös!