Totuttamalla toimivaksi

Jelle <3 kuva Sami Kivioja

Kun aikoinaan ostin Jellen, heti ensimmäisellä ratsastuskerralla hyppäsin selkään ja teiden kautta ratsastin lähelle sijaitsevalle ratsastuskoululle, jossa minulla oli lupa käyttää kenttää, maneesia ja maastoja.

Muistan monen kauhistelleen sitä, että kuinka heti maastoon lähdin, enhän voi tietää miten hevonen käyttäytyy ja mitä se voi tehdä.

Minulla on aina ollut periaate, että hevosella pitää pystyä tekemään mahdollisimman monipuolisesti asioita ja yleensä teen ensin, ennemmin kuin ajattelen.

Toki, kun ikää on tullut lisää, on arkuuskin lisääntynyt, mutta oman rohkeuden rajoissa pyrin edelleen tekemään asioita hevosen kanssa.

Monesti hevosten kanssa menee niin, että hevonen ei pelkää, mutta ihminen epävarmuudellaan tartuttaa ajatukset hevoseen. Meidän kaikkien vain tulisi rohkeasti tehdä asioita ilman pelkoja ja ennakkoluuloja, mutta hei, helpommin sanottu kuin tehty!

Ensimmäinen pressutreeni Tiikerin kanssa

Jellen kanssa olemme dress&dressage pukuratsastuskisoissa olleet mm. lentokoneena ja mehiläisenä.

Lentokoneella oli tietenkin isot pahvisiivet, jotka oli päällystetty lakanalla ja mehiläisellä siivet, sekä vieterin päässä palloilevat muovipallot sarvina.

Toki kaikki kyselivät, että harjoittelinko monta kertaa niiden kanssa ennen kisoja.

En harjoitellut, pukuni valmistuivat aina viime tingassa yleensä kisapäivää edeltävänä yönä tai kisa-aamuna.

Ehkä, jos olet lukenut blogia ennenkin, olen hyvä tekemään asioita extempore. Se, onko se aina hyvä, on tarina toinen, mutta usein siitä on hyötyäkin, että tekee asioita sen kummemmin miettimättä. Jos tekee nopeita päätöksiä, ei ehkä ehdi miettiä seurauksia!?

Joten siitä se idea sitten lähti ja tein tänään taas Tiikeriä totuttamalla toimivaksi... me harjoittelimme traktorin kohtaamista!

Jelle ekoja kertoja järvessä. kuva Veera Schütt

Tallinomistajat käynnistelivät kentän vieressä sopivasta pientä traktoriaan kun kipusimme kentälle. Minua varoiteltiin, että kohta käynnistetään, ettei sitten pääse äänet yllättämään.

Ensin ajattelin, keväistä traktorikohtaamistamme muistellen, että taluttelen hetken ja sitten vasta kipuan selkään, kun se on turvallista.

Ei mennyt montaakaan sekuntia, kun löysin itseni kuitenkin selästä, kiertäen kehää lähellä porttia, jottei traktorin ohi menoa varnasti missata!

Ja siellähän se traktori sitten pärähti käyntiin ja rullaili mäkeä alas.

Tiikeri ei toki ihan vieressä ollut, mutta riittävän lähellä, jotta saimme edes hieman tuntumaan traktoriin!

Traktorilla tultiin tekemään kakkahommia kentän viereen, "alapuolelle", jiten saimme työskennellä trakterin möyrytessä melkein vieressä, joka oli oiva harjoitus siöle, että kaikesta huolimatta Tiikeri keskittyy työntekoon, ja sitähän se teki!

Ravurista estehevoseksi? Enska 2008 alkuvuodesta

Kyllä se ajatuksen antoi traktorillekin, muttei jäänyt kyttäilemään, säpsyillyt tms. Sen olemuksesta vain tiesi sen tietävän milloin traktori oli vieressä.

Kun saimme hommat hoidettua, sai traktori omansa.

Tallinomistaja vapautti meidät kentältä ja ratsastin ensimmäistä kertaa sieltä pois ja jäin kytikselle, koska traktori tulee ohi, jotta pääsen totuttamaan traktoriin lähietäisyydellä.

Traktori tuli ja ohitti. Lähdimme kävelemään traktorin perään ja kun se pysöhtyi, mutta jöi käyntiin, me sitä ohitimme ees taas muutamia kertoja ja lopulta pysähdyimme ihan viereen katselemaan.

Tadaa, kyllä nyt on varma hevonen alla! ..no ei nyt kai, mutta yksi hyvä kokemus lisää ja se on aina yksi askel enemmän kohti kivaa hevosta!

Totuttamalla hevosen monenlaisiin asioihin, antaa aina uusia mahdollisuuksia harrastuksessa, jollain johonkin totutus vie hetken, jollain vuosia. Mutta on myös asioita, joihin ei saa jotain hevosta totutettua koskaan. Mutta aina kannattaa yrittää!

Miksi olla täydellinen?

Elton 2016, kuva Veera Schütt

Kun selailee facebookia tai blogeja, nykyään epäonnistumisistakin onneksi uskalletaan kirjoittaa ja kertoa enemmän kuin ennen, mutta silti hyvin vähän törmää niihin teksteihin tai kuviin, joissa on niitä epäonnistumisia.

Yleensä kaikki valitsevat facebookiin ja instagramiin ne parhaimmat kuvat. Miksi? Elämässä kukaan ei ole täydellinen ja me kaikki teemme virheitä!

Ihailen Kaisa Määttäsen Muuliprojektin tekstejä, koska hän kirjoittaa aivan kaikesta eli elämästä Muulin kanssa, kaunistelematta! Yhtenä päivänä on hienoa, toisena päivänä kaikki voi mennä päin helvettiä.

Ojareissu 2016

Sitähän se elämä on!

Virheitä tehdään ja niistä opitaan, ei aina edes ensimmäisellä kerralla, mutta lopulta!

Minäkin olen kirjoittanut kuinka Tiikeri on lähtenyt käsistä ja kiikuttanut minua maita ja mantuja, kuinka se sairaslomallaan pukitteli kärryjen edessä, kuinka voitimme vaikeutemme laiduntaviin hevosiin... ainakin suurimmaksi osaksi! Kuinka tipuin järveen, kuinka ajoimme ojaan... muistoja siinä missä ne onnistumisetkin! Eikö? ;)

Jos kirjoitat tai laitat kuvia myös niistä epäonnistumisista, on jännä millaista palautetta voit asiasta saada. Kuinka helppoa ihnisten on tulla jakamaan neuvoja, haukkumaan ja arvostelemaan, tietämättä kuitenkaan kun sen mitä kuvasta näkee tai tekstistä on lukenut.
Sen takia ihniset eivät ehkä kehtaakaan jakaa koko totuutta ja elämää, vain sen onnistuneen puolen, vaikkei ne virheet ja epäonnistumiset ole yhtään sen huonompia.

kuvat Sami Kivioja, Veera Schütt

Oma hyvä esimerkkini on suusta vetäminen esteillä, Tiikerillä. Olen saanut kuvista paljon palautetta eri puolilla mediaa. Milloin on ohjat liian pitkät ja tee näin tai noin niin ei ole ongelmaa. Nyt kun hyppäsin ystävän ponilla, joka yllättäen osaa hypätä, ongelmaa ei ollut kuin kahdessa hypyssä, jotka lähtivät hieman ns. huonommin. Ongelma ratkaistu, hyppään vain hevosilla, jotka osaavat hypätä niin en jää vetämään ;)
Vitsi vitsi, harjoitus tekee mestarin, en häpeä ongelmiani, koska niistä opitaan ja ollaan taas hitusen parempia!

Tee virheitä ja opi niistä!

Kenellä on varaa hevoseen?

Rikkautta on rakkaus <3

Monesti kuulee, että hevoset ovat rikkaiden harrastus. Onhan se pitkälti totta, koska yleensä rahalla pääsee harrastuksessa pidemmälle, koska on varaa ostaa kaikki tarvittava, valmentautua ja kilpailla.

Mutta kyllä vähemmälläkin rahalla on mahdollista pitää hevosta, pitää vain osata luopua jostain ja tehdä unelmien eteen töitä.

Minulla ei ole menestystarinaa, kuten Korumies Arvilla. Arvin apuna on ollut sosiaalisen median voima, joka on hienosti mahdollistanut nuoren miehen unelmat. Sosiaalisen median ansiosta Arvi on hienosti ajanut nyt myös nuorten yrittäjien asioita, go Arvi!

Mutta asiaan, kerron oman tarinani tiivistetysti;

Itse olin 17-vuotias, kun ostin oman ensimmäisen hevoseni Enskan, puoli vuotta äitini kuoleman jälkeen. Osto tapahtui vuosien säästöillä, kuten nyös ylläpito. Kyllä, maksoin itse hevoseni ja sen kulut. Isäni lupasi osallistua joka toinen kuukausi tallivuokraan, koska lopetin ratsastustunnilla käymisen, jonka hän oli kustantanut.

..isäni maksoi kuitenkin vain yhden tallivuokran ja luonteeni on sellainen, etten lupauksien peräänkään usein kysele, joten nielin tappioni.

Isovanhempien avustuksella eli kyydeillä pääsin tallille. Tallivuokra ei päätä huimannut kun teki tallivuoroja liki joka päivä. Ensimmäisen hevosen kanssa ei tehty muuta kun puskailtu eli rahaa ei mennyt "ylimääräisiin".

1.6.2016 kuva Veera Schütt

Kun täytin 18v, ammattikoulun ohella kävin baarissa töissä ke-la öisin aina kun vuoroja oli tarjolla. Kyllä, päiväni alkoi usein 5.30 koiran lenkityksellä, jonka jälkeen valmistauduin kouluun. Klo 8-16 meni yleensö koulupäiviin ja hieman yli viisi olin kotona ja siitä suoraan tallille. Kahdeksan maissa kotona, mahdolliset läksyt ja klo 21 töihin lähtö. Riippuen illasta ja sen sujumisesta, olin kotona nukkumassa noin klo 02-03 ja taas uusi päivä alkoi klo 5.30.

18v täytettyäni sijoitin toki myös autokouluun, ajokorttiin ja autoon, jotta pääsin tallille itsenäisesti enkä ollut riippuvainen muista. Kyllä, maksoin nämäkin itse.
Ja ei, perheeni ei ole koskaan ollut rikas, perusduunareita; kuorma-autokuski sekä kaupankassa työpaikkoina.

Monet kaverini ihmettelivat miten minulla on varaa hevoseen, mutta koska en käynyt baareissa juomassa enkä polttanut, meni " ryyppyrahani" hevoseen.

Kun Enskasta aika oli jättämässä, piti minun säästöilläni ostaa osaava hevonen. Jelle ei sitä ollut, mutta maksoi saman verran, olihan siinä rotulisää...
Kuulin huhuja, kuinka isi maksaa. Paljon muitakin juttuja kuulin, harva vain tiesi, että siinä vaiheessa isänikin oli jo menehtynyt ja jättänyt jälkeensä velkaa, ei rahaa.

Tallipaikka oli vaihtunut jo Enskan aikana hieman kalliimpaan, mutta oli lähempänä ja mahdollisti harrastamisen eri tavalla, koska ratsastusmatkan päässä oli kenttä, maneesi, maastot ja uittopaikat.

Edelleen tein tallitöitä sekä siivosin hevoseni karsinan itse. Tallitöitä taisin tehdä 5 vai 6 vuoroa viikodsa. Pappani oli niin ihana, että teki kanssani tallihommia, vaikka ensimmäisen kerran koski hevoseen silloin kun Enskan ostin. Pappa on aina ollut varteenotettava tallirenki ja edelleen hoitaa hevoseni kengitykset eli on kengittäjän juttukaverina kengityksen ajan :)

22.5.2009 kuva Veera Schütt

Ammattikoulusta päästyäni tein tietenkin töitä omalla alallani, välillä parissakin paikassa. Baarihommat lopetin kun sain oman alani töitä, koska oma kroppa ei sitä enää kestänyt.

En ole itsekään koskaan ollut perusduunaria kummempi, joten hevosharrastuksen eteen täytyy edelleen tehdä töitä, jotta se on mahdollista. Onneksi minulla on ihana mummu, pappa sekä isotäti, jotka myös auttavat elämässä. Unohtamatta miestä joka kyyditsee ja kummisetää, joka ollut varakuskina välillä tarvittaessa. Tämä on hommaa, joka sitoo kyllä niitä läheisiäkin, jotta homma toimii!

Lapsen saannin myötä lopetin tallihommat ja keskityn vain hevoseen talilla käydessäni, se tuo lisää kustannuksia. Myös valmennukset ja kisat tyhjentävät tiliä tehokkaasti. Hevosen sairasteluja unohtamatta...

Käyn kokoaikaisesti hammashoitajana töissä, sen lisäksi teen joskus viikonloppuisin öitä henkilökohtaisena avustajana ja toimin lapsemme omaishoitajana. Työtä siis täytyy tehdä unelmiensa eteen oikeasti paljon ja paljon täytyy nipistää arjessa, että tähän kaikkeen on mahdollisuus.

Mutta sanoisin, että meillä kaikilla on mahdollisuus omistaa hevonen, sen eteen tulee vain tehdä töitä ja luopua joistain muista asioista (rahan, ajan ja mielenterveyden lisäksi ;))

Toivon, että oma tarinani antaisi toivoa muillekin!

Poni osaa, minä en!

Nyt kävi niin, että poni vaihtui ja kisoihin mentiin!

Elton J 18.6.2017 kuva Veera Schütt

Meidän piti siis tänään startata Tiikerin kanssa kisoissa ristikko ja eka virallinen rata 50-60cm, mutta saikun takia se peruuntui. Eilen extempore kuitenkin jälki-ilmoittauduin 50-60cm luokkaan ystävän ponilla.

Poni on osaava ja aika varma tapaus, minä sillä nuorempana kisailin eli tuttu tyyppi. Edellisestä ratsastuskerrasta Eltonilla kuitenkin on vierähtänyt vuosi ja edellisen radan olen sillä mennyt noin 13 vuotta sitten.

Verkka meni hyvin, joskin ponilla selvästi oli suunnitelmissa edes yrittää tiputtaa matkustaja.

Rata meni hyvin, hylkäämisestä huolimatta.

Eka kielto oli oma moka, koska tie esteelle oli super huono, toinen hylky oli kummankin vika mutta olisi poni varmasti hypännyt jos olisin vain uskaltanut pyytää enemmän!

Barcelona 18.6.2016 kuva Nina Rintanen

Noh, harjoituksen vuoksihan tätä tehdään ja hyppäämättömyyden vuoksi tullutta rimakauhua koitetaan nyt pelotella pois!

Mutta jos en osaavallakaan ponilla enää osaa, miten voisin osata osaamattomalla?

Nyt väsynyt, mutta kaikesta huolimatta, edes melkein tyytyväinen.

Ps. Tänään on tasan vuosi siitä, kun kohtasimme Tiikerin kanssa ensimmäisen kerran Barcelonassa <3

Mäkin haluan sponsorin!

Sinä rikas miljonääri, tai ihan vain joku, jolla on ylimääräistä rahaa, voisitko sponsoroida harrastukseni, koska haluaisin joskus olla enemmän kuin ikuinen alkeisratsastaja?

Lupaan käydä valmennuksissa useammin ja pidän edustusloimea satoi tai paistoi! Lupaan kertoa sinusta myös blogissani, jota vain harvat lukevat.

lapselle sponssattu poni, jonka päälle ei edes ymmärrä :D

Lupaan myös käyttää hienoja varusteita, jotka meille sponssaat!

Niin, eikö olisikin hienoa jos joku sponssaisi edes osan siitä, että saisit edes yrittää olla hyvä? Minusta se olisi niin hienoa!

Mutta koska sponsoreita ei niin vain saada, jatkan kokoaikaista työtäni, osa-aikaista työtäni viikonloppu öisin tarvittaessa ja näen unta siitä, kuinka opin ratsastamaan vielä joskus!

Aina on hyvä olla unelmia, minulla on niitä paljon!
Onhan sinullakin? Ja muistathan tavoitella niitä?

Minä en tavoittele sponsoria, koska se on turhaa tämän tason ratsastajalla (lue: mahdotonta), mutta tavoittelen edelleen ratsastustaitoa!

ps. Mietin tänään, että miksei raveissa ole näytöslähtöjä, jotka olisivat avoimia kaikille!? Me niin ollaan Tiikerin kanssa valmiita raveihin, etenkin kun nyt pari viikko reenaillaan kärryhommia aikamme kuluksi! :)

Pääasia että askellaji on käynti

..joo, niimpä! Siis näinhän minulle sanottiin klinikalla, että ei väliä talutanko, ratsastanko vai ajanko, mutta pääasia että käyntiä mennään.

Toki tiesin jo tuomion saadessa, ettei Tiikeri ole kuten aiemmat hevoseni, että se ei välttämättä kävele koppihoitojen ja pitkän kävelyn jäljiltä.

Eilen sitä kovasti kehuin kun taluttelin tiellä ja metsässä pidemmän lenkin, kun on niin kiva ja rauhallinen, ehkä olinkin väärässä sen suhteen, melkein jo hihkuin että vihdoin olen kesyttänyt siitä tätiratsun!

No, onneksi en hihkunut tai ainakaan luottanut tähän tuntumaan!

Eilen illalla saatiin irti otettu kenkä takaisin ja päätinkin, että hoidan nyt kävelytystä ajamalla, niin saa pari kärspästä samalla iskulla, kuinka kätevää!

Varoiksi pistin hevosen liinan päähän, jossa sai ottaa kovalla pohjalla pari ravi askelta, jotta näin, että ei, ei onnu, kärryt vain perään!

Liikkeelle lähtö on hieman harjoituksen alla, koska Tiikeri ei oikein malttaisi olla paikoillaan. Toki se on kehittynyt ja hyviäkin päiviä on, mentiin sit selkään tai kärryille.

Yleensä pyydän tallinomistajaa pitämään kiinni kun menen kyytiin, mutta ajattelin harjotella itsekseni.

Rauhottelin hevosen ja se seisoi nätisti. Lähdin siirtymään taaksepäin ja hieman alkoi hermostumaan ja peruuttamaan, joten menin takaisin rapsuttelemaan.

Toisella kertaa pääsin kärryille asti ja istuin sielä hetken. Jes, eka kerta kun pääsin ilman apua ja hyvin meni! Raksi seinään!

Noh, siihen se onni sitten loppui.

Hevonen hyppäsi pystyyn, otti pari laukka-askelta siitä ja sitten pystyyn pukki, pukki, pukki, pukki, pukki, pystyyn, pukki, pukki...... lopulta olimme tallin edestä päässeet pukitellen tien risteykseen, jonne sain hevosen pysäytettyä.

Hevonen halusi oikealle, koska sinne se olisi oletettavasti ottanut hatkat. Minä taas halusin vasemmalle, koska sielä ei ole mäkiä, joita ainakin tämä viikko vältellään ja vasemmalta pääsisin myös takaisin tallin pihaan, kiertäen sellaisen lyhyen ympyrän tarhojen ympäri.

Ojan kautta ja hetki keskustellen, sain Tiikerin vasemmalle. Kun suoristin tielle ja pyysin eteen, se nousi taas pystyyn ja pukki, pukki, pukki.... jaa, että tämmöstä peliä!?

Nousin kärryiötä ja talutin Tiikeriä kärryt perässä tallin pihaa ympäri. Reitti menee siis tallin vierestä ja toinen sivu mennään tiellä, siitä taas tallin pihaan.

Aikani taluttelin, niin uskaltauduin kärryille. Tiikeri ei oikein aluksi tiennyt mitä tekisi, mutta lopulta lähti kiltisti matkaan.

Kiersin aikani pihaa ja päätin, että yksi vielä, sitten riittää tältä päivältä!

Päästiin tielle niin kuulin mörinää... Iso traktori, ison vesisäiliön kanssa tulee takaa kohti, ei jarruta, ei hidasta. Pitkä matka ei ole enää että pääsisin tallitielle.

Hevonen vielä ok, mutta riskejä en halua ottaa, että laukkaamme kohta holtittomasti kiitolaukkaa, koska traktori ei tee elettäkään hidastaakseen! Etenkin, kun edellisestä, huonosta traktorin kohtaamisesta ei ole kauaa aikaa..

Tein ratkaisun ja otin tiikerin rauhalliseen raviin muutamaksi metriksi, jotta ehdimme kääntyä tallitielle. Tallitiellä suoraa käyntiin ja traktori posottaa aivan takaamme. Tiikeri ei korviaan lotkauta, mutta tilanne aiheutti minulle ylimääräisiä sydämen lyöntejä!

Mutta selvisimme hengissä ja ehjänä, joten huomenna jatkuu tallinpihan ympäriajot!

Suurien seteleiden hevonen

22.5.2016, kuva Veera Schütt

Lueskelin facebookini "Tänä päivänä" -päivityksiä. Silmille pomppasi vuoden 2012 linkkijako, jossa mietin, että alkaisiko sitä pärjäämään pikkukisoissa tämän hintaluokan hevosella?

Linkki ei tietenkään enää toiminut, mutta teksteistä päätelleen hintaa oli enemmänkin, koska mietin, että asunto myyntiin ja hevoskaupoille. Taisi siis olla joku 100t€ kilpurista kyse.

Niin, miltä se näyttäisikään jos minä duunailisin kalliin ja osaavan kilpurin selässä ykköstason kisojen Ceetä ja Beetä?

Oppisiko ikuinen alkeisratsastaja vihdoin ratsastamaan vai menisikö hevonen hienosti, mutta täti selässä kuin perunasäkki? Voisiko mikään mennä hienosti?

Tuoko hyvä ja kallis hevonen automaattisesti sen menestyksen vai tarvitseeko silläkin osata ratsastaa?

Paljon vierestä menoa katselleena, eihän se kallis hevonen tuo automaattisesti onnea, saati menestystä. Joku voi "antaa ilmaiseksi", mutta suurimmaksi osaksihan ne osaavat eivät anna mitään ilmaiseksi. Toisaalta, eikai mikään hevonen?

Yleensä kun liian osaamaton ostaa hienon kilpahevosen, siitä ei tule kun isoja ongelmia.

Barcelona 18.6.2016

Olen minäkin viime kesänä mennyt hevosella sellasia temppuja ja liikkeitä, etten koskaan enää tule menemään kun en sitä hevosta ostanut, mutta en minä sitä iloa itse aiheuttanut. Yksin olisin ollut peukalo keskellä kämmentä ja kämmenkin vielä hukassa! Mutta aina viin kertoa, että temppuja on tehty!

(Temput tehtiin kuvan kauniilla hobusella, joka muuten tuli myös Suomeen samassa kuormassa Tiikerin kanssa! Jos joku tuntee, niin terkut ruunalle! <3 siinäkin varsinainen aarre!)

Vaikka vuodesta toiseen haaveilen siitä osaavasta hevosesta, jonka kanssa edistyä ja pärjätä, en ole vielä yhtään sellaista ostanut.

Monesti olen miettinyt että miksi?

Mieheni totesi Tiikerin ostettuani, että pidän ilmeisesti haasteista. Totta kai sekin on.. Mutta suurin syy taitaa kuitenkin olla se, ettei niissä osaavissa ole ollut hevosta, joka olisi miellyttänyt tai tuntunut omalta.

..toki, onhan se aina iso pudotus friisiläisen jälkeen siirtyä esimerkiksi puoliveriseen, etenkin jos tykkää muhkusta :D ja faktahan on, että jos pärjätä haluaa, se varmin ostos on se puoliverinen.

Minulle hevonen on paljon muutakin kuin harrastusväline, enkä voisi kuvitellakaan ostavani hevosta vain sillä perusteella mitä se osaa tai ei osaa. Edes suuret setelit eivät siis takaa täydellistä hevosta.

Ja mikä olisikaan parempaa kun aloittaa pohjamudista, päästä eteenpäin ja saada onnistumisia oman työnsä ansiosta, hevosella joka on sinulle kaikki kaikessa ja parhaassa tapauksessa myös sinä hevosellesi? Suurilla seteleillä ei saa sitä rakkautta <3

Hullujen hommaa!

Kuten olen monesti todennut, hevosharrastus on hullujen hommaa! Ei sitä kukaan finsu ja täysijärkinen harrasta, vaikka itse väitänkin pysyväni järjissäni nimenomaan hevosten ansiosta!

Hevoset vievät aikaa, rahaa ja mielenterveyden, mutta silti se on niin hyvä harrastus. Miksi ihmeessä? Sehän on vaarallistakin!

Sillon kun asiat rullaavat eteenpäin, tarkoittaen että hevonen on terve ja sen kanssa voi harrastaa, ei kuitenkaan koskaan ole täydellinen, koska aina on opittavaa!

Sitten kun hevonen sairastaa, ei rullaa sit sitäkään vähää ja pitkä työ valuu hukkaan kuin rantahiekka sornien välistä.

Joskus onnsitutaan, mutta useimmiten epäonnistutaan eikä koskaan osata.
Mikä siis on hevosissa se hohto, joka saa ihmiset laittamaan kaikki vähänsä hevosiin? Voiko se todella olla ne harvat onnistumiset?

Ehkä se vain on se rakkaus lajiin ja hevosiin, ilman järkisyytä.. eihän kaikkeen tarvita edes jörkeviä syitä?

Kun seinät kaatuvat..

Tänään on se päivä, kun elämän millään osa-alueella ei mene kovin vahvasti ja viikko on ollut enemmän kuin raskas...

Meidän hetken taukomme tulee jatkumaan vielä monta viikkoa eikä edes omasta tahdostamme;

Meillä oli tänään klinikkareissu Tiikerin alkuviikosta yks kaks alkaneen ontumisen vuoksi.

Epäilin takajalan lihasta, koska pullotteli ja oli kuuma. Kuitenkaan lopulta en ollut varma, olisiko se syy vai seuraus, joten päätin kiikuttaa hevosen klinikalle.

Jalat taivutettiin, kaikki nollaa. Suoralla ei huomautettavaa.

Kun menimme ulos kovalle pohjalle liinanpäähän juoksuttamaan, vasemman takajalan ontuminen oli selvää.

Nyt myös kavio oli arka ja pulssi tuntui selvästi.

Kavio sekä vuohisnivel kuvattiin. Lopulta myös hankoside sekä lihas ultrattiin.

Kun klinikan avustaja toi ultran ja sanoi, että ell haluaa ultrata hankositeen, oli se oma romahdus pisteeni ja päästin suustani;
"jos se on hankoside, myyn ton hevosen ensimmäiselle mustalaiselle, joka eniten tarjoaa!"
(minulla ei siis ole mustalaisia mitään vastaan, päinvastoin, olenhan koppinikin mustalaisilta ostanut, he vain tunnetusti ovat hyviä kaupan kävijöitä!)

Noh, hankoside oli siisti, kuten myös lihas.

Nuljuluusta löytyi sanomista, se lääkittiin ja nyt ainakin kuukausi saikkuillaan. Lisäksi hoidetaan kaviopaisetta, joka ei varmistunut 100% onko siellä sellainen vai ei. Paketti kavioon ja sillä selvä. Ensi viikolla kengittäjä paikalle katsomaan tilannetta ja kenkää jalkaan (johan se kenkä viikon ja yhden päivän ehti ollakin paikoillaan....)

Eli ontumisen varma syy jäi epäselväksi ja vaikka se olisi paise, saikkuilu silti kestää nyt tovin..

Juuri nyt epätoivo ja masennus meinaa painaa liikaa. Laskin, että hevonen on ollut minulla nyt himpan vajaa 11kk ja ratsastamaan ja edistymään olen päässyt sillä noin 5kk, saikkuilujen ja huonon talven vuoksi.

Nyt siis taukoillaan ja keräilen itseäni kasaan!

Hevoseni monta persoonaa

Joskus mietin, montako eri sivupersoonaa hevosellani on ja mikä niistä on aito?

epäilevä messuilla! kuva Veera Schütt

Aivan kuten me ihmisetkin käyttäydymme eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa eri tavalla; toisen kanssa voit nauraa ja puhua huoletta, toisen kanssa täytyy olla virallisempi, jollekin et tiedä mitö voi sanoa ja mitä ei. Ehkäpä hevosienkin köyttäytyminen voi riippua ympäristöstä?

Enskalla ei ollut montaa persoonaa, Jellellä oli joitain, mutta Tiikerillä taitaa olla enemmän kuin tiedänkään?

Kun kävin kokeilemassa sitä Espanjassa, istuin orin selkään, joka tuntui hieman laiskalta, mutta orimaisesti päätti olevansa pomo, kunnes neuvottelimme tilanteen toisin päin.

Kaikesta huolimatta sen silmissä oli rakkautta ja välittämistä, joka tuli seuraavana päivänä esille vielä enemmän kun pääsin selkään toisen kerran.

Jos olette rakastuneet johonkin ensi silmäyksellä, tämä oli juuri sitä ainakin minun puoleltani, enkä osaa pukea sitä sanoiksi.

Nyt mennään eikä meinata! kuva Heli Kalves

Tiikerissä oli se jokin, kuinka se katsoi minuun ja otti omakseen. Siitostammojen ohi kävellessä en pitänyt siitä edes kiinni, koska se seurasi perässäni, katsoi joka askeleeni tarkasti.

Tämä on se pääasiallinen persoona jonka tunnen. Muttei suinkaan ainut.

On myös äkkipikainen, nyt vituttaa ja paljon -Tiikeri. Se herkkis, jolla menee herne nenään ja maltti on valttia, pehmeästä kädestä puhumattakaan.
Tämä Tiikeri voi hypätä pystyyn tai pukittaa, jos muistutat hipaisemallakaan raipalla siitä, että edetäkin voi.. eikä siihen tarvita aina sitä raippaakaan.

Sitten on kuumuva -Tiikeri. Kiihtyy nollasta sataan, eikä sitä välttämättä pitele mikään. Jos selässä sattuu olemaan, on varmin neuvo että silmät kiinni ja harjasta kiinni, toivo parasta!

Sitten on se epäileväinen -Tiikeri, joka ei tiedä miten tulisi olla. Tilanne päättyy joko siihen, että se käyttäytyy esimerkillisesti kaikesta huolimatta, tai sitten jotain aivan muuta!

Sitten on julma -Tiikeri. Tähän hevoseen en ole onneksi itse törmännyt henk.koht., mutta kengittäjä js eläinlääkäri kylläkin, itse sivusta seuranneena. Etenkin kengittäjä on saanut osakseen kaikkea ei ihan niin mukavaa toimintaa...
Jos en itse olisi nähnyt, miten Tiikeri käyttäytyy kengittäjämme kanssa, en uskoisi, että se on mm. kaatanut kengittäjän alleen ja tallonut päälle. Ihme että kengittäjämme suostuu enää edes käymään, vaikka hevosta julmana pitääkin. Ja ei, kengittäjässä ei ole vikaa, hän on todella kiltti ja rauhallinen sekä ammattitaitoinen!
Tämän viikon kengityksessä oli Tiikeri taas riuhtaissut riimunsakin säpäleiksi, rauhoituksesta huolimatta... eikä ollut suinkaan eka riimu joka on hajonnut tuolla hevosella.

Rakastava ja välittävä herra <3

Sitten on kaikki käy -Tiikeri. Kaikki käy, ihan sama mitä tehdään! Jännittää voi, mutta silti mennään eikä meinata!

Hällä väliä -Tiikeri on myös.. se ei kaikista ole kiinnostunut, oli kyseessä sitten hevonen tai ihminen.

Sitten se leikkisä -Tiikeri, joka yrittää saada sua leikkimään pökkien hihaan ja hyppien pystyyn.. tai Tiikeri joka karkaa karsinastaan tutkimaan paikkoja, tai vaikka syömään vihreää kun ulosvientipalvelulla kestää.

Epäilen, ettei tässä vielä edes ole hevoseni kaikkia jakautuneita persoonia, niitä varmasti on vielä lisää ja saatoin jonkun unohtaakin.

Jos Tiikeri olisi ihminen, sillä olisi varmasti jo vahva lääkitys, mutta koska se on hevonen, se saa toteuttaa itseään juuri sellaisena kuin onkin :D

Montako persoonaa sinun hevoseltasi löytyy, oletko koskaan miettinyt?

Paloja sydämestä menneisyydessä

1.6.2016, kuva Veera Schütt

Tänään tuli vuosi siitä, kun hautasin Jellen, tuon uljaan mustani ja toukokuun 22. pvä tuli 8 vuotta kun hautasin edellisen uljaan mustani, Enskan.

Liian lyhyessä ajassa, liian monta hyvää hevosta.

Vaikka Enskan hautaamisestakin on aikaa, muistan kummatkin päivät kuin eilisen. Niitä ei unohda. Ei hyvällä eikä pahalla.

Kiitollinen olen hyvälle ystävälleni Veeralle, joka on seissyt rinnallani kirjaimellisesti kun maailmani on romahtanut edesseni. Hän on jaksanut tukea ja nostaa minut ylös aina uudelleen.

Vaikka suru on edelleen suuri ja ikävä aivan mieletön, olen kiitollinen kaikista niistä päivistä, jotka sain viettää noiden suurien, mustien kultakimpaleiden kanssa. Olen kiitollinen kaikesta siitä mitä opin, niin hyvässä kuin pahassakin. Olen kiitollinen siitä, kuinka nuo hevoset pitivät minut pinnalla ja vetivät ylös suosta kerta toisensa jälkeen ja sen vuoksi myös minä tein saman niille ja lopulta tein sen vaikeimman päätöksen päästää irti.

22.5.2009

Ystävästä, perheenjäsenestä ja elämän tavasta on vaikea luopua ja päästää irti, mutta joskus on tärkeämpää ajatella sitä toista eikä vain omia tunteitaan.

Joskus on hyvä lopettaa se katsominen ja seuraaminen sekä yrittäminen. Joskus vain on aika päästää irti.

"Syttyi minulle tänään taivaalle uusi tähti,
Jelle enkelinä tästä maailmasta lähti.

Nyt saat juosta lailla tuulen
vihreillä niityillä ajattomuuden.

Tuskaa, kipua, surua ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.

Hyvää matkaa pieni ponini,
täällä sinua ajattelemme ja ikävöimme...
 vielä joskus tiemme taas kohtaa <3"

Näin kirjoitin vuosi sitten ja edelleen ikävöin, kumpaakin hevostani eikä yksikään uusi hevonen täytä edellisen paikkaa. Niillä kaikilla on oma paikkansa sydämessä ja elämässä <3

Rakastetaan ja ollaan kiitollisia joka hetkestä rakkaiden kanssa, jokainen hetki voi olla viimeinen!

Yli esteiden kohti taukoa!

Menimme tiistaina yli esteiden fyysisesti ja henkisesti. Kävimme nimittäis Pinsiön puskaratsastajien järjestämissä rataharjoituksissa hyppäämässä luokat 30cm ja 50cm.

Ristikot ratana ovat jo tuttuja, olihan meillä jo kaksi ristikkoluokkaa pohjalla.

Minulle suuri asia oli tuo 50cm hyppääminen, koska se oli ensimmäinen rata, jossa hevosen jo täytyy hieman oikeasti hypätä. Omasta edellisestä 50cm radastakin on kaiketi aikaa jo 7 vuotta, joten tämä oli myös henkisesti iso harppaus.

Tiikerille olen tehnyt kaksi kertaa okserin irtohypytyksessä ja kauhukseni ymmärsin, että 50cm edessämme on myös elämämme ekat okserit!

30.5.2017 kuva Heli Kalves

Vaikka kyseessä olikin vain harjoitus"kisat", minua jännitti vai pitäisikö sano ennemmin, että pelotti ihan hirveästi!

Ristikon pääsimme puhtaasti läpi, mitä nyt puomit kolahteli perässä, mutta Tiikeri imi kivasti ensimmäistä kertaa esteille eikä yrittänytkään kiellellä!

50cm luokassa tiputimme ekalla esteellä puomin, mutta se oli täysin oma mokani. Tie oli huono, itseäni jännitti enemmän kun paljon ja toinen ohjakin oli aivan liian löysällä.

Mutta ensimmäistä kertaa olin itse todella tyytyväinen!

Ratsastukseni käteni suhteen ei ollut edelleenkään kaunis, mutta parempaan suuntaan kuitenkin!

Ja olihan tämä vasta hevosen 14 hyppykerta eli ei lainkaan huono suoritus siihen nähden.

Koska nyt on päästy henkisesti ja fyysisesti taas askel eteenpäin, päätin, että pidämme nyt Tiikerin kanssa kevyen breikin.

Nyt on edetty niin hirveää vauhtia lyhyessä ajassa, jatkuvasti ollut kisoja ja valmennuksia, että nyt vedetään hetken happea! Seuraavan viikon vain möllötämme ja katselemme sitten miten etenemme.

Syy taukoon on osittain myös se, että Tiikerin oikea laukka, joka ollut aina parempi ja helpompi, on nyt takunnut. Tiikeri nostaa jostain syystä välillä jatkuvasti nyt sinne väärää laukkaa, kun taas vaikeampi suunta on parempi.

Tämän lisäksi Tiikerillä oli jonkinlainen lievä venähdys takana ja lihas taas tänään oli hieman lämmin ja pullotti. Myös toisen puolen lihas lämpöili.

Joten nyt otetaan aikalisää ja katsotaan mitä elämä meille sen jälkeen taas tarjoilee!